Tervehdys lukijani,

hienoa, että olet kiinnostunut Ilo olla yhdessä!™ – positiivisen kasvatuksen menetelmästä.

Olen kehittänyt sen perheiden sekä lasten ja muiden kasvattajien kokonaisvaltaista hyvinvointia varten käyttäen välineinä positiivista psykologiaa, positiivista pedagogiikkaa, positiivista vanhemmuutta ja näiden uusimpia tutkimustuloksia ja tuomia välineitä.

Tavoitteenani on tuoda käytännönläheisiä ja helposti käyttöön otettavia työkaluja jokaisen arkeen.

Toiveenani on, että jokaisella lapsella ja aikuisella olisi mahdollisuus kokonaisvaltaiseen kukoistukseen kotona ja muissa oppimisympäristöissä.

Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja, teologian maisteri ja perhetyöntekijä. Olen aloittanut lastenhoitajana 13-vuotiaana ja minulle on kertynyt yli 20 vuotta työkokemusta eri-ikäisten lasten kanssa. Olen lisäksi laillistettu Toimiva Perhe ohjaaja, Muksuoppiohjaaja, Muksuoppia vanhemmille ohjaaja, Tilli Toukka – lasten eroryhmä – ohjaaja ja Virtaa Välillämme – ohjaaja. Tällä hetkellä teen myös yliopistolla psykologian opintoja ja olen positive psychology practitioner koulutuksessa, koska elämä on ikuista oppimista!

Perheeseeni kuuluu mieheni ja kaksi lastamme. Äitinä ja puolisona oleminen on tuonut paljon kokemuksia siitä, miten teoria ja käytäntö tulisi yhdistää välillä hektisessäkin arjessa toimivaksi kokonaisuudeksi.

Inspiroivia lukuhetkiä blogisivuillani!

Rakkaudella Tiia

Tiia Trogen
Tio, TM, Perhetyöntekijä, Kouluttaja, Kasvatusbloggaaja
Ilo olla yhdessä! – positiivisen kasvatusmenetelmän kehittäjä
positiivinenkasvatus@gmail.com

Työpaikkakuva

%d bloggaajaa tykkää tästä: