Tervetuloa Ilo olla yhdessä! - positiivisen kasvatuksen blogiin!

img
Itsesäätely 10 – kymmenen kysymystä ja vastausta itsesäätelystä

1. Mitä on itsesäätely?

Itsesäätely jakautuu kolmeen osaan: Tunteiden säätely, kulutuksen säätely ja käyttäytymisen säätely. Näistä itsesäätely liitetään usein vahvimmin tunteiden säätelyyn. Miten tunteet vaikuttavat minuun ja toimintaani? Tunnistanko tunteeni ja pystynkö hallitsemaan hyvin esimerkiksi aggression tunteet vai huudanko heti kun harmittaa? Miten se mitä ajattelen vaikuttaa siihen mitä tunnen ja miten se vaikuttaa siihen mitä teen? Tämän ketjun tunnistaminen ja tietoinen käsittely auttavat tunteiden hallinnassa.

Mitä ajattelen -> Mitä tunnen -> Mitä teen

Voin olla sitä mieltä, että lapsella menee liian kauan aikaa pukemiseen. Tulen siitä turhautuneeksi ja vihaiseksi, mutta miten se näkyy käyttäytymisessäni? Pahimmillaan se muuttuu huudoksi ja parhaimmillaan joku sisäinen hokema tai muu itsesäätelykeino saa minut rauhoittumaan ja odotan rauhassa, kun lapseni pukee päälleen omatahtisesti.

Lapsesi voi olla vihainen siitä, että ei saa enää lähteä enää illalla pelaamaan kavereiden kanssa PokemonGo:ta, koska on ruoka-aika. Alkaako hän paiskomaan ovia ja pakenee omaan huoneeseensa? Vai toteaako olevansa harmistunut, mutta tulee sitten koko perheen kanssa päivällispöytään, kertoo taas lapsen tunteiden itsesäätelykyvystä.

tässä kuussa käsittelemme itsesäätelyä tunteiden ja siihen liittyvän käyttäytymisen säätelyn kautta.

Kulutuksen ja käyttäytymisen itsesäätelystä lisää: Vahvuus 2: Itsesäätely

2. Miksi se on tärkeää?

Vahva itsesäätely on yhteydessä hyvään sopeutumiseen, itsetuntemukseen, myönteisiin ihmissuhteisiin, tunnekuntoisuuteen, turvalliseen kiinnittymiseen, parempiin oppimistuloksiin ja elämässä menestymiseen. – Huomaa hyvä! – kirja

Hyvä itsesäätelykyky vaikuttaa siis myönteisesti monilla elämänalueilla. Se on päivittäin käytössämme ja sen kehittäminen ja kehittyminen jatkuu läpi elämän. Hyvä itsesäätely auttaa minua voimaan hyvin muun muassa arjessani, työssäni, vuorovaikutustilanteissa ja ystävyyssuhteissani.

3. Eikö itsesäätelyn taso määräydy jo syntymässä?

Temperamentti käsittää ne piirteet, joita olemme saaneet geneettisessä perimässämme ja jotka tulevat esiin ennen ympäristön vaikutusta, kuten aktiivisuus, reagointi aistiärsykkeisiin ja pitkäjänteisyys. Tähän suuresti vaikuttaa kuitenkin ympäristö. Vaikka lähtökohtamme itsesäätelyssä saattaa olla eritasoiset, vaikuttavat ympäristö siihen millaiseksi persoonamme muodostuu. Itsesäätely on osa persoonaa, jossa on mukana temperamentti ja lisäksi ympäristön vaikutukset. Itsesäätely on taito, jota voi harjoitella. Tulistuvimmastakin lapsesta voi kasvaa aikuisena malttimaisteri!

Itsesäätely vauva.jpg

4. Voiko aikuinen enää parantaa itsesäätelyään vai onko liian myöhäistä?

Koska itsesäätely on taito, kuten aiemmin totesin, pystyy sitä harjoitella minkäikäisenä tahansa. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä!

5. Tuntuu, että itsesäätelyni vaihtelee päivästä toiseen. Joskus räjähdän, mitä pienimmästäkin jutusta ja välillä tuntuu, että mikään ei saa minua hermostumaan. Mikä avuksi?

Ajatellaan, että jokaisella ihmisellä itsesäätelyä on rajallinen määrä, joka hupenee käytössä. Jokaisena päivänä itsesäätelyn kupin pitäisi päästä täyttymään. Täyttymiseen vaikuttaa muun muassa kunnollinen lepo ja hyvä ruokavalio.

Itsesäätely  on kuin lihas, joka väsyy käytössä. Sitä voi kehittää, mutta välillä on pakko ”ladata pattereita”, jotta itsesäätelyvarastot täyttyvät. Kuten lihasta, voit kehittää myös itsesäätelyä paremmaksi, jolloin se kestää pidemmälle.

On myös hyvä taito, osata säädellä itsesäätelyn käyttämistä. Suunnitella päivä niin, että niihin tilanteisiin, jossa tietää tarvitsevansa paljon itsesäätelyä menee levänneenä ja patterit täynnä. Eikä myöskään suunnittele liian montaa itsesäätelyä vaativaa tehtävää yhteen päivään. Näin voit estää varastojen täydellisen ehtymisen.

6.  Miten itsesäätelyä voi sitten vahvistaa?

Itsesäätelyn harjoittelun erilaisia välineitä ja harjoituksia on todella paljon! Itsesäätelyn kehittymiseen auttavat mielikuvaharjoitukset, aisti- ja kehoharjoitukset sekä erilaiset apuvälineet. Varsinkin lasten itsesäätelyn ajattelen olevan välineurheilua. Erilaiset apuvälineet auttavat aivojen kasvussa ja kehittymisessä. Otsalohkon, jossa muun muassa harkitsevaisuus ja itsesäätely sijaitsevat, kasvu on kesken. Tarvitsemme välineitä sen rakentamiseen. Tunnetaidot ja tietoisuustaidot tukevat itsesäätelyä, joten niitä kannattaa harjoittaa yhdessä itsesäätelytaitojen kanssa

Itsesäätelypaketti

Itsesäätelyn aistiharjoittelupakki

7. Jos opetan itsesäätelyä välineiden avulla, niin onko itsesäätely aina välineiden varassa ja lapseni tuijottelee hilepurkkeja vielä eläkeiässä?

Saa tuijotella, mutta ei välttämättä tarvitse. Kun taito kehittyy ja myös aivot luontaisesti kasvavat, jäävät apuvälineet usein pois. Ne ovat kuin mielen apupyörät. Kun taidot paranevat, ei apupyöriä enää tarvita. Joitain välineitä voi kuitenkin kuljettaa ihan hyvin aikuisuuteenkin, kuten stressin lievitykseen käyvät puristelupallot.

8. Milloin itsesäätelyharjoituksia on hyvä tehdä?

Itsesäätelyvälineisiin on hyvä tutustua ja niiden käyttöä harjoitella, kun on rauhallinen hetki eikä ns. tilanne päällä. Usein itsesäätelyn vahvistaminen tapahtuu juuri tilanteiden välissä. Tilanteet sitten testaavat, että miten hyvin itsesäätelytaidot ovat hallussa. Ja mitä pitäisi vielä harjoitella?

Itsesäätelyharjoitusten kautta vahvistetaan mielen ja kehon valmiutta selvitä tunnekuohuista ja vaikeista tilanteista. Ne vahvistavat aivoissa rauhoittumisen hermoratoja ja lisäävät näin lapsen valmiutta tilanteiden hallitsemiseen.

9. Lapseni on erityislapsi. Miten harjoitella itsesäätelyä hänen kanssaan?

Ajattelen, että jokaisella on omat, yksilölliset tavat rauhoittaa mielensä ja kehonsa, mahdollisista diagnooseista (ADHD, aistiherkkyys, autismi tai muu vastaava)  riippumatta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa itsesäätelyyn ja siksi tärkeintä on löytää juuri tälle lapselle sopiva tapa tukea itsesäätelyä. Tämän takia ajattelen, että välineissä ja harjoituksissa mennään usein lasten kanssa yritys-erehdys keinoin. Annetaan kokeiltavaksi mahdollisimman paljon eri tapoja ja katsotaan mikä juuri tämän lapsen kohdalla toimii.

10. Miten kauan itsesäätelyn harjoitteluun menee?

Valitettavasti tähän ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Tämä on erittäin yksilöllistä ja monet asiat, kuten temperamentti ja sen luomat lähtökohdat vaikuttavat sekä lapsen kyky omaksua uusia taitoja ja tapoja. Toisilla taito voi harjaantua todella nopeasti ja välineisiin tutustuminen ja käyttöönotto on helppoa. Toisten kanssa taas harjoitellaan sinnikkäästi samoja taitoja vuodesta toiseen.

Itsesäätelyn maaliskuussa tulossa vielä seuraavat artikkelit:

Aikuisen itsesäätely -miten saada pidempi pinna ja rauhallisempi mieli?

Lapsen itsesäätely – miten tukea lapsen itsesäätelyä?

Printattavia pdf-pohjia: Materiaalia lapsen ja aikuisen itsesäätelyn tueksi

Muista myös seurata positiivisen kasvatuksen YouTube kanavaa! Sinne tulossa tässä kuussa muun muassa itsesäätelyvideoita sekä itsesäätelymateriaalin valmistusvideoita.

img
Riita poikki ja voita väliin! – kuinka riidellä rakentavasti lapsen läsnä ollessa?

Riita poikki ja voita väliin – jos ei voita, niin makkaraa!” kajauttaa poikani ilmoille kesken meidän vanhempien tiukemman sävyisen keskustelun. Vaikka tilanteessa ei ole huudettu tai ovet paukkunut, on lapselle tullut selväksi, että kaikki ei ole kunnossa. Keventääkseen tunnelmaa lapsi on ajatellut heittää ilmoille päiväkodissa oppimansa lausahduksen. Joka kyllä toimii. Tulee hiljaista ja sitten räjähdämme nauramaan.

Lapset ovat erittäin hyviä aistimaan tilanteita. Vaikka sanaakaan ei vaihdeta, lapsi lukee tunnelmaa, aikuisten eleitä, ilmeitä ja muuta nonverbaalista viestintää.

Mennäänkö sitä juttua, jossa kerrotaan hyviä asioita toisistamme?” ehdottaa lapseni päivällispöydässä. Lause iskee syvälle sydämeen. Häpeä ja syyllisyys nostavat päätään ja katsahdan mieheeni. Välimme ovat olleet kireät kotiin saapumisen jälkeen ja vaikka emme ole riidelleet, on ilmapiiri ollut pakkasella. Katseissamme ei varmasti ole ollut lempeyttä ja sananvaihdot lyhkäisiä. Lapsen ehdotus osuu arkaan paikkaan, mutta muuttaa illan suunnan. Keskittymällä toisen hyviin ominaisuuksiin omatkin ajatukset ja tunteet rauhoittuvat.

Nämä muutamat kerrat ovat toimineet maan pinnalle palauttavina oivalluksina. Aikuisten välinen vuorovaikutus vaikuttaa lapseen ja parisuhde (ja sen toimivuus) on suuri osa koko perheen hyvinvointia.  Koko ajan ei tarvitse olla kivaa tai näytellä onnellista, ongelmatonta paria (ellei sellainen ole), mutta aikuisten vaikeissa keskusteluissa täytyy lapsen läsnäolo ottaa huomioon. Lapsen ei ole tarkoitus olla vanhempien sovittelija tai parisuhdeterapeutti. Lapsen täytyy tuntea olonsa turvalliseksi, vaikka aikuisilla olisikin erimielisyyksiä.

Kysymys siitä, saako lasten edessä ylipäätänsä riidellä, jakaa mielipiteitä. Mielestäni saa, kunhan keskustelut pysyvät rauhallisina ja rakentavina. Parhaimmillaan lapsi saa hyvän mallin aikuisilta siitä, miten erimielisyydet käsitellään rakentavasti ja miten vaikeilla tilanteilla on alku ja loppu. Lapselle kasvaa mielikuva siitä, että riitoja ja erimielisyyksiä ei kannata pelätä, mutta ne tulisi ratkaista rakentavasti, molempia osapuolia kuunnellen.

Aikuisten mykkäkoulu ja kireä ilmapiiri voivat olla lapselle vaikeampaa kuin aikuisten riitely. Siksi kannattaa olla rehellinen tunteistaan ja siitä, että välillä erimielisyyksiä tulee, mutta ne ratkaistaan ja niistä mennään eteenpäin.

Nämä ohjeet eivät rajoitu vain kotiin, vaan koskee kaikkia tilanteita, jossa lapsi näkee aikuisten vuorovaikutustilanteita. Sama tilanne voi olla lapsella päiväkodissa katsellessaan työtovereina toimivia hoitajia, joilla on selvittämättömiä asioita. Koulussa lapsen seuratessa opettajien välistä keskustelua tai opettajan vuorovaikutustilannetta vanhemman kanssa. Harrastuksissa lapsen nähdessä valmentajan tai ohjaajan keskusteluja muiden aikuisten kanssa.

Kesken pelin huomaamme valmentajan ja apuvalmentajan vetäytyneen sivuun. Suuret käsiliikkeet ja vihaiset ilmeet paljastavat, että tämä keskustelu ei ole mitenkään mukava. Hetken kuluttua apuvalmentaja kävelee pois kentältä. Hän ei tule enää seuraaviin peleihin ja meille ala-asteikäisille pelaajille ei kerrota mitään. Valmentaja jatkaa kautta, kun mitään ei olisi tapahtunut.  Tilanteesta jää monelle meistä lapsista kelju olo ja pukuhuoneessa huhut alkavat kulkea. Kun kysymme apuvalmentajan saapumisesta, saamme takaisin vain epämääräistä murinaa ja pään pyörittelyä. Lopulta kukaan meistä ei uskalla enää kysyä asiasta. 

Riitelytaidot

Miten sitten tulisi toimia, jos toisen aikuisen kanssa on erimielisyyksiä, lapsen läsnä ollessa tai ylipäätänsä, mitkä ovat hyviä asioita pitää mielessä aikuisten välisissä erimielisyyksissä?

1. Ota lapsi huomioon

Kerro lapselle, että olette eri mieltä ja yritätte selvittää asiaa. Aikuiset voivat olla eri mieltä asioista lapsen kuulleen. Keskustelun tulisi kuitenkin olla rakentavaa eikä lasta saa ohittaa tilanteessa. Jos näet lasta jännittävän, sanoita hänen tunteitaan ja luo turvaa.

2. Pysy rajoissa

Viheltäkää peli poikki, jos tunteet kuumenevat liikaa. Lapsen ei tarvitse olla näkemässä huutoa tai ovien paiskomista. Nimitteleminen, haukkuminen tai toisen vähätteleminen ei myöskään kuulu rakentavaan riitelyyn.

3. Käyttäkää minäviestejä

Thomas Gordonin kehittämässä vuorovaikutusmallissa minä-viestit ovat yksi osa opin ydintä. Ne kertovat tunteistamme, toiveistamme ja tarpeistamme. Kertokaa omasta näkökannasta minäviestien kautta, niin ette vahingossakaan lipsu syyttelylinjalle.

Minä olen….
Minä haluan…
Minä arvostan…
Minä tarvitsen…
Minulle olisi tärkeää…
Minä toivoisin…

4. Sisällöllä on väliä

Kaikkia keskusteluja ei tule käydä lapsen läsnä ollessa, vaikka ne käytäisiin rauhallisesti. Muun muassa vanhempien intiimiasiat kuuluvat vain heidän välilleen ja työntekijöiden sairaskertomukset johonkin muuhun hetkeen.

5 Olkaa esimerkkejä hyvästä vuorovaikutuksesta

Näyttäkää miten asiat ratkaistaan keskustellen ja toisen tarpeet huomioon ottaen. Uhkailu ja kiristys eivät kuulu rakentavaan riitelyyn. Yrittäkää kuvailla omia tunteita ja tarpeita sekä kuunnella vastaavasti toisen tunteita ja tarpeita. Yrittäkää päästä yhteiseen ratkaisuun.

6. antakaa anteeksi ja menkää eteenpäin

Korostakaa sovinnon ja anteeksiannon tärkeyttä. On tärkeää, että jos lapsi näkee aikuisten erimielisyyksiä, niin hän näkee myös, että tilanne päättyy ratkaisuun.  Lapsen on hyvä nähdä, että vaikeista tilanteista siirrytään eteenpäin. Niillä on alku ja loppu. Lapsen tulisi kokea, että riidat ja vaikeat tilanteet ovat väliaikaisia, muuttuvia ja ratkaistavissa.

Parhaimmillaan taitojen oppimista

Parhaimmillaan vanhempien tai muiden aikuisten erimielisyydet voivat olla lapselle opettavaisia kokemuksia. Niistä saa mallin siitä, miten erimielisyydet voi ratkaista rauhassa keskustellen. Näitä riitelytaitoja, minä-viestejä ja toisen kuuntelua, voi lapsi käyttää sisarusten, ystävien tai muiden aikuisten kanssa.

Viesti ei voi olla – älä tee niin kuin me teemme, vaan niin kuin me sanomme. Sosiaalisen mallin voima on sanoja suurempi. On siis tärkeämpää millaista mallia näytätte, kun miten esimerkiksi lapsen välisissä ristiriita tilanteissa sanoilla ohjaatte.

Pidä yhteys lapseen avoinna tilanteen jälkeen

Vaikka aikuisille tilanne on ohi, joku lause tai asia voi jäädä lapsen mieltä vaivaamaan. Vaikka aikuiset eivät halua palata tilanteeseen, täytyy lapsella olla mahdollisuus keskustella. Jos näkee asian vaivaavan lasta, on hyvä lähteä tarkistamaan ja käydä tilanne yhdessä uudestaan läpi. Joskus tilanteisiin saatetaan pelätä palata sen takia, että ajatellaan sen nostavan uudestaan esiin ikäviä tunteita. Tätä ei kuitenkaan kannata pelätä. Pahempaa on, jos lapsi jää yksin ikävien tunteiden ja kysymysten kanssa. Jälkikeskustelulle kannattaa siis antaa aikaa ja tilaa. On parempi käsitellä kysymyksiä ja tunteita turvallisesti yhdessä.

Lapsuudenkodissani kaikki riitamme tuli olla ratkaistuna ennen nukkumaanmenoa. Riidoissa ei menty nukkumaan. Tämä takasi hyvän yöunen ja uusi aamu toi uuden alun. Olen pitänyt tästä tavasta ja pyrkinyt siihen myös omassa perheessäni. Vihoissa ei saa mennä nukkumaan, vaikka erimielisyys ei olisi kerralla ratkennutkaan, niin yöllä pidetään kiinni unirauhasta.

img
Riivatun reppu! – eli kuinka saada lapsi huolehtimaan tavaroistaan?

”Nyt sillä on sitten kaksi pelikieltoa päällä ja kaveri-ilta peruttu, kun ei se reppu taaskaan tullut kotiin. Sinne se oli taas unohtanut sen. Nyt varmasti oppii. Tämän jälkeen ei varmasti enää unohda.” sanoo pojan vanhempi uhmakkaana.

Huokaisen ja mietin mielessäni, että ehkä ei unohda, mutta todennäköisempää on, että unohtaa. Rangaistukset eivät opeta mitään ja pahimmillaan aiheuttavat suurta pelkoa ja vahinkoa. Mitä jos lapsi ei uskallakaan tulla kotiin seuraavan kerran, kun unohtaa repun, koska pelkää rangaistusta? Tai valehtelee, että reppu on varastettu, koska ei uskalla kertoa totuutta?Rangaistukset eivät auta, siksi kannattaa siirtyä ratkaisuihin.

Unohtaminen on inhimillistä. Kuinka monta kertaa sinä olet viimeisen vuoden aikana unohtanut jotain? Avaimet sisälle kotiin, silmälasit yöpöydälle, ostaa maitoa kaupasta? Mitä silloin teit? Rankaisitko itseäsi? Kun unohdit avaimet kotiin, niin et mennyt tapaamaan kavereita kahville, vaan jäit kotiin ”arestiin”. Kun maito unohtui, et syönyt illalla ostamaasi herkkupussia. Et varmaankaan. Voit hetken harmitella tilannetta, mutta sitten siirryt miettimään, miten seuraavan kerran muistaisit asian.

Ja näin toimimme itsemme kohdalla. Me teemme muistilappuja, laitamme silmälaseihin narut ja keksimme muistisääntöjä. Miksi sitten lasta helposti rangaistaan?

Lapsen kohdalla tavaroiden unohtelu on odotettavaa ja muisti vasta kehittymässä. Aivojen kasvu on kesken. Lapsi ei tarvitse rangaistuksia vaan apua. Miten sitten auttaa lasta muistamaan?

Miten auttaa lasta muistamaan?

Kun lähdet hoitamaan tilannetta,  on hyvä käyttää kuinka puuttua lapsen ei toivottuun käyttäytymiseen askeleita.

1) Rauhoita itsesi – Lapsen jatkuva tavaroiden unohtelu nostaa varmasti aikuisella monia tunteita, kuten turhautumista, ärsyyntymistä ja ehkä jopa toivottomuuden tunnetta. Asiasta on mainittu monta kertaa ja mikään ei tunnu muuttuvan. Tunnemyrskyssä ei kannata aloittaa keskustelua, vaan omat tunteet kannattaa käsitellä ensin. Rauhallinen aikuinen rauhoittaa lapsen ja keskustelu sujuu paremmin.

2) Empatia – aloita keskustelu lapsen asemaan asettumisen kautta, sanoittamalla lapsen tunteita ja tilannetta. ”Huomasin, että sinulta jäi tänään reppu kouluun. Näen, että se harmittaa sinuakin. Välillä on vaikea muistaa ottaa kaikkia tavaroita mukaan. Mitä voisimme tehdä asialle? ”

3) Mieti älä moiti – Onko oikeasti kyse siitä, että lapsi on unohtanut vai voiko sisäinen syy olla muu, esimerkiksi läksyt tuntuvat liian vaikeilta? Silloin ratkaisuna ei ole muistamisen vahvistaminen, vaan vaikean läksytilanteen ratkaiseminen. Mieti myös muita mahdollisuuksia repun unohteluun.

4) Kuuntele – lapsen kuuntelemisen kautta pääset oikean sisäisen syyn äärelle ja voit siirtyä miettimään ratkaisua. Älä siis hyppää olettamiesi syiden perustella suoraan ratkaisuihin, vaan kuuntele lapsen näkökulma ja vahvista kuulemaasi.

5) Ratkaisut –  Sisäisen syyn löytämisen jälkeen lähde etsimään siihen sopivaa ratkaisua. Tässä esimerkissä lähdemme ratkaisemaan asiaa sen pohjalta, että syy olisi unohdus. Lapsen on ollut vaikea pitää mielessä kaikkea tarvitsevaansa ja innostus on usein vienyt mukanaan. Ratkaisuja tulee aina miettiä lapsikohtaisesti, ottaen huomioon lapsen temperamentin, tarpeet ja tavat toimia.

Ratkaisujen rikkaus

Muistiloru – Opetelkaa lapsen kanssa muistiloru, jonka lapsi käy läpi joka kerta ennen kuin lähtee koulusta. Loru on hyvä ”sitoa” tiettyyn paikkaan. Esimerkiksi lapsi käy aina lorun läpi luokan ovella tai koulun ulko-ovella.

Muistilorun voi lähettää myös opettajalle ja kertoa miten yritätte ratkaista repputilannetta. Näin lapsi saa tukea myös koulussa. Muistilorun voi pari kertaa käydä koulussa opettajan kanssa sovitussa kohdassa. Näin lapsen mieleen jää harjoittelun kautta muistijälki.

Nyt pysähdyn mä tähän
ja kelaan vähän.
Takki, lakki ja hanskat käteen,
reppu selkään ja sitten pulkkamäkeen. 

Hyvää muistilorua voi suunnitella ja harjoitella yhdessä jo kotona lapsen kanssa, esimerkiksi ulos lähdössä. Tässä kannattaa ottaa luovuuden vahvuus käyttöön!

Kännykkämuistutus – Useimmilla koululaisilla on kännykkä. Laittakaa kännykkään muistutus jokaisen koulupäivän päättymisaikaan. Kun muistutukseen yhdistää kännykän värinätoiminnon, niin ei haittaa vaikka kännykkä jäänyt tunnin jälkeen äänettömälle. Värinä herättää huomion.

Pysähtymisentaidot – Lapsi innostuu helposti ja siksi ”tylsät käytännön asiat”, kuten tavaroiden muistaminen jää helposti. Harjoitelkaa pieniä pysähtymisiä pitkin päivää. Niitä voi tehdä kotona iltaisin ja viikonloppuisin. Pysähtyä hengittämään ja antamaan aivoihin ajatustilaa. Lapsen käteen voi askarrella rannekorun, joka muistuttaa tekemään pysähdyksiä myös silloin, kun aikuinen ei ole paikalla.

 

Kuva-avaimenperä – Jos ongelmana on lapsen repun sisällön unohtaminen, voi auttaa tehdä reppuun muistutuskuvat siitä, mitä repussa tulisi olla sisällä. Lenkkiin voi lisätä päivän mukaan myös päivän urheilutarvikkeet  ja kirjalappuihin voi kirjoittaa eri aineiden kirjat. Tämä kiinnitetään repun vetoketjuun, mistä lapsi voi tarkistaa mitä repussa tulisi olla mukana.

img
Lapsen (R)aivokohtaus – Mitä tehdä kun lapsi raivoaa?

Niin se saapui meillekin! Lapsen ensimmäinen kunnon raivokohtaus, vai sanoisiko kuvaavammin aivokohtaus. Sillä nimellä sitä kutsutaan meillä. Raivon syynä kun on aivojen hälytystila.

Yhtäkkisesti viisivuotias poikani räjähtää huutamaan. Pieni pettymys tilanteen kulkuun saa tällä kertaa isot mittasuhteet. Tunne tulee yli ja ulos suorana huutona. Hengitän syvään, jotta voin rauhallisena ottaa vastaan lapsen tunteen. Istumme miehen kanssa rauhassa sohvalla ja katsomme toisiamme hieman hymyillen. Tiedämme kummatkin, mitä tapahtuu. 

Mieleeni tulee sana ”tunneoksennus”. Huudot tulevat ryöppyinä. Niiden välillä on hetki hiljaista, kun lapsen aivot yrittävät saada selkoa tilanteesta. Vaativa ”Mut mä haluan”, epäilevä ”Tämä ei voi mennä näin” ja vastustava ”Ei” vuorottelevat lapsen lauseissa. Melkein voi nähdä kuinka aivot raksuttavat ja yrittävät selvittää tilannetta. Sitten tunne tulee aaltona uudestaan ja purkautuu ulos huutona.

Me vanhemmat odotamme rauhassa tunnekuohun laantumista ja aivojen rauhoittumista. Kun lapsi tulee vierelle, kosketamme hellästi rauhoittaen. Kun lapsi ottaa etäisyyttä, annamme hänelle tilaa mennä. Katsomme häntä empaattisesti ja rauhoittaen. Kun lapsi hakee kontaktia, käytämme tunteiden sanoitusta auttamaan häntä: ”Olet todella vihainen, kun et saanut mitä halusit”, ”Sinua raivostuttaa, kun et voi tehdä tilanteelle mitään”. 

Kaiken tämän keskellä muistamme positiiviset rajat. Lapsi ei saa raivoissaan satuttaa itseään eikä muita. Kesken kuohun käsi saattaa puristua ja nousta nyrkkiin, mutta muistutamme tunneilmaisun rajoista ja ohjaamme rauhoittumisvälineiden luo. Lyömisen sijaan tarjoamme muita rakentavampia vaihtoehtoja purkaa tunnetta. Olen kiitollinen, että olemme harjoitelleet niitä etukäteen. Kehumme niinä kertoina kun käsi laskee. ”Hyvä, hienosti käytit itsesäätelytaitoja.”

”Älkää katsoko minua” kuuluu välillä, kuin häntä hävettäisi kyvyttömyytensä hallita suurta tunnetta. Vastaan hänelle lempeästi ”Katsomme sinua rakkaudella. Kaikki on hyvin. Haluamme auttaa.” Sanat tuntuvat kuitenkin osittain merkityksettömiltä. Sillä tiedän, että lapsi ei ole vielä vastaanottavaisessa tilassa. Niin kauan kuin tunteet ovat valloillaan, aivot ovat hälytystilassa. Sanoille ja keskustelulle on paikka myöhemmin. Se käydään tunneryöpyn jälkeen. Nyt ratkaisu on empatia. Empatia rauhoittaa lapsen aivot.

Viimein lapsi heittäytyy meidän sänkyymme. Menen makoilemaan hänen viereensä ja nappaan mukaan yhden itsesäätelyvälineistä, puristeluananaksen. En tyrkytä sitä suoraan lapselle, vaan puristelen ananasta, kunnes näen hänen kiinnostuvan. Aivot alkavat jo päästä pahimman yli. Huomaan sen siitä, että lapsi alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ympäristöönsä. Ojennan ananaksen hänelle ja ananaksen puristelu hoitaa lopun aivojen rauhoittelun. Kun kuulen syvän huokauksen ja hengitys tasaantuu, tiedän tilanteen olevan ohi.  

 

Ananas

Yksi itsesäätelyvälineistämme – puristeltava ananas

Aivot saavat kasvupyrähdyksiä samalla tavalla kuin kehomme ja siitä seuraa kasvukipuja. Ne eivät tule päänsärkyinä vaan tunnekuohuina. Lapsilla on näitä vaiheita monta kertaa matkalla aikuisuuteen. Tyypillisimmillään parin vuoden iässä, eskari-koulun aloittamisen yhteydessä sekä teini-iässä, mutta yhtä hyvin näiden välissäkin. Miten sitten selviytyä näistä tilanteista? Lapsen käskyttäminen, tunteiden vähätteleminen ja nolaaminen vievät syvemmälle suohon ja vain pahentavat tilannetta. Lapsi ehkä oppii tukahduttamaan tunteita, mutta ei käsittelemään. Tunnetaidottomuus tulee esiin myöhempinä ongelmina elämässä. Ennakoiminen, itsesäätelytaitojen harjoittelu, empatia ja tunnetaidot auttavat lasta (ja aivoja) kehittymään ja voimaan hyvin. Näiden taitojen harjoittelemiseen kannattaa siis nähdä vaivaa ja varata arjesta hetki aikaa. Kun taidot sisäistää nyt, ne kantavat pitkälle aikuisuuteen.

Viisi vinkkiä lapsen raivokohtausten ja tunnekuohujen käsittelyyn

1. Ennakoi

a) Harjoitelkaa lapsen kanssa itsesäätelytaitoja

Itsesäätelytaidot varustavat lasta näitä tilanteita varten. Alle kaksivuotias ei pysty itsesäätelyyn, vaan paras paikka odottaa aivojen rauhoittumista on aikuisen syli tai aikuisen vieressä silityksessä. Sitä isommat hyötyvät erilaisten itsesäätelytaitojen harjoittelemisesta ja välineiden käyttämisestä. Itsesäätelyvinkkejä muun muassa Vahvuus 2: Itsesäätely  sekä Rauhoittumispaikka – lapsen itsesäätelyn tueksi

Huolehdi myös omista itsesäätelytaidoista. Jos tuntuu, että sinulla on vaikeaa pysyä rauhallisena lapsen tunnekuohun aikana, harjoittele myös itse rauhallisena pysymistä ja hengittelyä. Peilisolujen eli empatianeuronien takia on erittäin tärkeää, että aikuinen pysyy tilanteessa rauhallisena. Lapsi peilaa aikuisen tunnetta ja toimintaa. Rauhallinen aikuinen rauhoittaa lasta.

b) Etsi tietoa ja pohdi syitä

Jos ei ole aiempaa tietoa, voi ensimmäinen raivokohtaus säikäyttää pahasti. Onko lapsessani jotain vikaa? Sattuuko häneen? Mikä tämän aiheutti? Olenko tehnyt jotain väärin? Säikähdys ja huoli kuuluvat asiaan. Uskon, kuitenkin siihen, että mitä enemmän tietää lapsen kasvun ja aivojen kehityksestä, se auttaa ennakoimaan ja valmistautumaan tilanteisiin.

Kun esikoiseni sai pienenä ensimmäisen yöllisen kauhukohtauksen, muistan minun vallanneen levottomuuden. Olin kuullut niistä, lukenut niistä, mutta ensimmäistä kertaa todistin sellaista. Itkin, koska minusta tuntui lapseni puolesta pahalta, vaikka tiesin sen johtuvan aivojen kasvusta ja tilanteen menevän pian ohi. Eikä aamulla lapsi muistaisi mitään. Eikä hän muistanutkaan. Silti itse muistan ne muutamat yöt (selvisimme vain muutamalla), jolloin kauhukohtauksia tuli ja siihen liittyvät huolitunteet. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että olin lukenut aiheesta aiemmin, muuten olisin voinut itse pahimmillaan panikoida ja vain pahentaa tilannetta. Nyt tiedon ansiosta, pysyin rauhallisena.

Ensimmäisellä kerralla kannattaa käydä läpi myös muut vaihtoehdot raivolle ja  tunnekuohuille. Onko elämässänne tapahtunut jotain mullistavaa viime aikoina, esimerkiksi muutto, uusi harrastus tai ero? On päiväkodissa tai koulussa voinut tapahtua jotain? Muutostilanteet tai muut hankalat tilanteet voivat kuormittaa lasten aivoja. Niiden käsittely auttaa lasta ja hänen aivojaan sopeutumaan. Toimintaohjeet vanhemmalle on kuitenkin samat kuin aivoraivossa: Empatia ja taitojen opettelu.

2. Auta lasta ymmärtämään

Aivoihin ja aivojen toimintaan kannattaa tutustua myös yhdessä. Lapsille suunnattuja aivokirjoja löytyy erilaisia, joissa on myös hauskoja harjoituksia. Aivojen ymmärtäminen auttaa myös tunteiden ymmärtämiseen sekä kehon tuntemuksien oppimiseen. Lapsi ymmärtää, että kyse on aivojen kasvusta ja on osa kehitystä eikä ajattele olevansa jollain tavalla viallinen, erilainen tai ”huonompi”, koska tunteet kuohuavat ja välillä raivostuttaa. Asioiden tiedostaminen auttaa myös omaan kehotuntemukseen ja käyttäytymisen säätelyyn.

Aivokirjat.jpg

Aikuisten ja lasten aivokirjat. Meillä kyllä kaikki lukevat kaikkia. Tällä hetkellä ”Mitä aivoissa tapahtuu?” on viisivuotiaan lempikirja. Sitä luetaan joka ilta. 🙂

3. Valmistelkaa tulevia tilanteita

Tunne on aina oikea ja aito, mutta tunneilmaisua voi muuttaa ja säädellä. Tämän oppii lapsikin. Harjoitelkaa lapsen kanssa eri tunteiden tunnistamista ja vaihtoehtoisia tapoja ilmaista ja säädellä tunneilmaisua.

Voitte tehdä esimerkiksi tunnerooliharjoituksia. Siinä raivostutaan leikisti ja harjoitellaan, kuinka sitten mennään valitsemaan rauhoittumisväline. Voit ”raivostua” lapsen kanssa ja purkaa sitä sanoittamalla tunteita eli kertomalla miltä tuntuu, hiljaisena huutona, aloittaa höyhenhengityksen tai ravistella rauhoittumispurkkia. Sitten sen kautta leikissä rauhoitutte. Sitten voitte taas ”raivostua” ja napata toinen rauhoittumisväline  ja rauhoittua. Tämä raivostumis-rauhoittumis-leikki opettaa lapselle kehonhallintaa ja antaa lapselle kyvykkyyden tunteen siitä, että hän voi säädellä tunteitaan. Tunteet eivät hallitse minua, vaan minä voin säädellä tunteitani. Tässä tärkeää on myös tunteiden tunnistaminen, joten muistakaa tunteiden sanoittaminen.

4. Vaali yhteyttä ja sano rakastavasi

Lasta voi nolottaa tai hävettää tilanne jälkikäteen. Hän tulee viereen, sanattomasti viestii ”rakastathan minua raivosta huolimatta” ja tottakai me rakastamme. Kun raivo on laantunut, onkin hyvä käyttää aikaa yhdessäoloon ja rakkauden vahvistamiseen. Lapsi on aina rakastettu, vaikka käyttäytymisessä olisi asioita, joista emme pidä. Lapsi on aina hyväksytty, vaikka lapsen käyttäytyminen ei olisi.

Raivokohtauksen jälkeen lapsi kaivautuu kainaloon, halii ja hakee yhteyttä. Silitän lapseni päätä ja jutustelen iloisesti muista asioista. Nyt on aika vahvistaa yhteyttä. ”Kasvatuskeskustelun” aika on myöhemmin. Tilanne ei ole akuutti, vaan ehdimme keskustella ja tehdä lisää tunne- ja itsesäätelyharjoituksia varmasti ennen seuraavaa tilannetta. Harjoittelu toivottavasti lisää kehonhallintaa ja tukee aivojen kasvua sekä vähentää ja lyhentää raivoa sekä tunnekuohuja. 

5. Iloitse onnistumisista ja hoida itseäsi

Pelkästään raivokohtauksen seuraaminen voi vaatia paljon energiaa, kun yrität pysyä rauhallisena ja hoitaa tilannetta sen vaatimalla tavalla eli rauhallisena. Usein tämä vaatii aikuiselta paljon itsesäätelyä. Iloitse siis joka kerrasta, kun olet pysynyt rauhallisena läpi lapsen raivon- ja tunnekuohun. Hoida myös omaa jaksamista. Rentoudu, tee mindfulness harjoituksia ja kerää voimia sinulle sopivalla tavalla. Kun itse voit hyvin, jaksat olla paremmin lapsen tukena.

Huom! Jos tuntuu, että lapsen raivoaminen ja tunnekuohut eivät ole vain vaihe ja/tai tarvitset tukea jaksamiseen, kannattaa kääntyä esimerkiksi neuvolan tai perheneuvojan puoleen. Yli omien voimien ei tarvitse jaksaa ja on hyvä ottaa muita aikuisia avuksi, jos tilanne niin vaatii.

Tiivistetysti: 1) Ennakoi – harjoittele itsesäätelytaitoja, hanki tietoa 2) Auta lasta ymmärtämään – sanoita tunteita ja kerro aivojen toiminnasta 3) Valmistautukaa – keskustelkaa tapahtuneesta ja harjoitelkaa tunne- sekä itsesäätelytaitoja 4) Vaali yhteyttä – saa lapsi tuntemaan olonsa rakastetuksi ja osoita olevasi hänen tukenaan 5) Hoida itseäsi ja vaali voimavarojasi –  ja pyydä tarvittaessa apua.

Lopuksi minä sanon ”Tervetuloa (r)aivokohtaukset!”. Te olette täysin normaali osa lapsen kehitystä ja me olemme osanneet odottaa teitä. Olen nähnyt elämäni aikana lukemattomia lasten erilaisia tunnekuohuja ja raivokohtauksia. Niistä on aina selvitty. Tämä oli yksi muiden joukossa, vaikka tällä kertaa kyseessä oli oma lapseni.

ajatuskuva-8-11

img
Puuttua vai eikö puuttua? Kas siinä pulma! Kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen 0-askel

Lapsi viheltelee ja leikkii lentokoneella. Päätäni särkee ja olen matkalla lapsen luo kieltämään viheltelyn, kunnes pysähdyn. Onko viheltely oikeasti lapselta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko ongelma nyt minun puolellani? Pienen pohdinnan jälkeen totean ärtymykseni ja reaktioni nousseen liian nopeasti. Jos päätäni ei särkisi, en kieltäisi viheltelyä. Vaihdan matkalla puuttumisen toiveeseen. Kerron päänsärystäni ja ohjaan lapsen hiljaisemman leikin pariin palapelien kasaamiseen puoleksi tunniksi, jotta päänsärkylääke ehtii vaikuttamaan. Sitten on taas lentokoneleikin vuoro kera viheltelyn.

Jo aikoinaan Thomas Gordon totesi lapsen käyttäytymistä kohtaan olevan hyväksymisrajamme, eli sen mikä on meidän mielestä lapsen käytöksessä hyväksyttyä ja mikä ei, vaihtelevan ainakin oman sisäisen tilamme, ympäristön ja tilanteessa olevan lapsen mukaan.

Hyväksymisraja vaihtelee päivän ja tilanteen mukaan. Väsyneenä ja ärsyyntyneenä hyväksymisraja on usein tiukempi. Jaksamme huonommin poikkeuksia lapsen käyttäytymisessä ja odotuksemme ovat korkeammalla. Ympäristö vaikuttaa myös. Perheessä voi olla sallittua pomppia oman kodin sohvilla, mutta vierailulla ystävän tai isovanhempien luona tämä ei sovi. Jopa oman kodin sisällä rajat voivat turvallisuussyistä vaihdella. Saa juosta käytävillä, mutta kylpyhuoneessa kävellään. Lapsen ikä vaikuttaa myös. Perheen yksivuotias voi hyvin sormiruokailla, mutta viisivuotiasta pyydämme käyttämään ruokailuvälineitä.

Tärkeää, että a) lapsi tietää mitä häneltä odotetaan ja se, että b) lasta kohtaan olevat odotukset ovat suhteutettuna lapsen ikään ja kehitystasoon.

”Nyt istut siinä hiljaa ja paikallaan. Jalat alhaalla ja kädet sylissä. Ei mitään venkuroimista.” kuulen vanhemman antavan ohjeita kaksivuotiaalle tytölle. ”Aikamoiset odotukset, monelle aikuisellekin vaikea toteuttaa.” ajattelen ja seuraan tilannetta sivusta. Pian käy kuten olen odottanut tilanteen menevän. Lapsi ei pysty olemaan paikallaan ja aikuinen joutuu puuttumaan tilanteeseen uudestaan.

Kyse ei ole tässä lapsen ei-toivotusta käyttäytymisestä, vaan aikuisen liian suurista odotuksista. Neurologisesti täysin paikallaan pysyminen on pienelle lapselle haastavaa. Kehon ollessa täysin paikallaan, aivot alkavat herätellä kehoa ja lähettävät liikkumissignaaleja. Jos aikuisella on tarve saada pieni lapsi istumaan täysin paikallaan (en ihan heti keksi milloin tällaista tarvitsisi kaksivuotiaan kohdalla), voi häntä auttaa antamalla käsiin jotain aktivoivaa (hernepussin, puristelupallon) tai ottamalla syliin ja silittämällä. Silitys rauhoittaa kehon impulsseja. Liialliset vaatimukset johtavat varmaan pettymykseen.

Ajatuskuva 24.1.

Johdonmukaisuus ja ennakointi auttavat lasta

Jos lapsen käyttäytymisen rajat muuttuvat joka päivä ja seuraukset ovat epäjohdonmukaisia, aiheuttavat ne usein  lapsen mielessä levottomuutta, epäluottamusta ja turvattomuuden tunnetta sekä stressiä. Tätä voi välttää ennakoimalla.

Lapsi pystyy ymmärtämään, jos tilanne on erilainen ja usein suhteuttamaan käyttäytymistään ympäristön tai odotusten mukaisesti, jos hän tietää asiasta etukäteen.

Näiden oppien ja kokemusten myötä, olen oppinut pysähtymään, kun meinaan puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Kutsun tätä 0-askeleeksi, pysähtymiseksi. Viisiaskeleisen kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen mallin kynnykseksi, jolle on hyvä pysähtyä. Tämä voisi olla osa itsesäätelyn askelta, mutta asian tärkeyden vuoksi olen halunnut erottaa sen muista. Tässä kohtaa suunta voi muuttua niin, että puuttumista ei tarvita tai puuttuminen vaihtuu esimerkiksi toiveeseen.

Mitä pysähtyminen on? Tilanteen ja oman hyväksymisrajan miettimistä. Ennen kuin puutun tilanteeseen, pysähdyn miettimään, onko tämä oikeasti lapsen osalta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko kyse jostain muusta? Onko hyväksymisrajani liian alhaalla? Pitääkö minun puuttua tilanteeseen vai onko ratkaisuna suhteuttaa odotukseni ja tunteeni tilannetta kohtaan?

Pysähdyn pohtimaan, onko kyse lapsen vai minun käyttäytymisestä?

Voimme vaikuttaa reagointiherkkyyteen

Lasten seurassa moni meistä on valppaana ja reagoimme usein nopeasti lapsen käyttäytymiseen. Käytämme usein myös paljon energiaa siihen. Liiallinen kontrollointi kuitenkin voi johtaa huonoihin päätöksiin, valtataisteluihin ja uupumiseen. Liiallinen ohjaaminen ulkoapäin johtaa myös siihen, että lapsi ei itse ajattele tai opi tilanteista mitään.

Siksi onkin hyvä rauhoittaa sisäistä ”vahtikoiraa”. Useimpiin lapsen tilanteisiin ehtii ottaa pohdintatauon ja antaa tunteiden väistyä ajatusten tieltä. Rauhallisena ajatukset kulkevat paremmin. Emme vain reagoi, vaan pysähdymme ajattelemaan. Joskus tilanne ei vaadi mitään muita toimia kuin oman sisäisen tilan kalibrointia.

Kysymykseen, mihin tilanteisiin tulee puuttua ja mihin ei, oikeaa vastausta ei ole olemassa. Rajat vaihtelevat perheissä ja ryhmissä todella paljon. Toisen kotona sohvalla saa hyppiä, toisen kotona ei. Toisilla ruoka syödään pöydässä, toisilla syömiseen sopii myös sohva tai oma huone. Toisissa lapsiryhmissä siirtymiset tapahtuu aina jonossa kulkien, toisissa siirtyminen voi tapahtua monin eri tavoin. Kyse on oman hyväksymisrajan lisäksi perheen tai ryhmän yhdessä asettamista rajoista.

Vanhemman käytös

0-askel pähkinänkuoressa

Kun tunnet lapsen käyttäytymisen olevan ei-toivottua, pysähdy.

Mieti muun muassa näitä asioita.

Miltä minusta tuntuu?
Olenko väsynyt, nälkäinen tai ärtynyt?
Poikkeaako lapsen käyttäytyminen muista päivistä?
Vaarantaako lapsi toiminnallaan itsensä tai jonkun toisen?
Aiheuttaako lapsen toiminta haittaa itselleen tai jollekin muulle?
Rikkooko lapsen toiminta yhdessä sovittuja rajoja?
Ovatko odotukseni lapsen käyttäytymisestä suhteutettuna hänen ikäänsä ja kehitystasoon?
Tietääkö lapsi, millaista käytöstä häneltä odotetaan?

Käy läpi omat tunteesi ja odotuksesi sekä lapsen käyttäytymisen vaikutukset.

Jos tulet siihen tulokseen, että käyttäytyminen on ei-toivottua, puutu. Voit siirtyä kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen askeleeseen 1.

Jos tulet siihen tulokseen, että kyse on omasta sisäisestä tunteesta tai liiallisista odotuksista, älä puutu.

 

img
Selviytyä vai kukoistaa? – perheen toimintasuunnitelma arjen apuna

Positiivisen vanhemmuuden kirjoissa puhutaan usein ”family blueprint”, jonka voi kääntää ”perheen toimintasuunnitelmana” tai ”perheen pohjapiirroksena”.

Ruuhkavuosissa helposti menee ”automaattivaihteelle”, jossa suorittaa asioita asenteella ”kunhan vain selviän tästä päivästä”. Kun tavoite on selviytyä, voi monet hyvät arvot ja tavoitteet jäädä vain ajatukseksi ja toiveeksi. Varsinkin kun olisi myös mahdollisuus saada perheenjäsenet toimimaan yhdessä ja kukoistamaan yhteisten arvojen ja tavoitteiden kautta.

Perhekulttuuri rakentuu muun muassa arvoista, moraalista, tavoista, uskomuksista ja rutiineista. Kahta samanlaista perhettä ei ole eikä yhtä täydellistä mallia. Mutta on todella monta hyvää tapaa toteuttaa hyvää perhe-elämää ja kasvatusta.

Miljoona tapaa

Välillä päivän tavoite voi olla selviytyä, mutta jotta perheen olisi mahdollisuus myös kukoistaa, on hyvä pysähtyä pohtimaan perheen tavoitteita ja toimintaa. Yhdessä voi rakentaa esimerkiksi taulun, johon kootaan perheenjäsenten vahvuudet, osaamiset ja taidot, vastuut ja oikeudet sekä koko perheen arvot, uskomukset, asenteet, tavat, rutiinit ja toiminta.

Tästä on monta hyötyä. Hyvä suunnitelma selkeyttää arkea ja motivoi perheenjäseniä. Arjen palasten läpikäyminen ja järjestäminen usein selkeyttää ajatuksia ja tavoitteita. Monesti löytyy myös asioita, jotka toimivat jo hyvin – onnistumisia ja saavutettuja tavoitteita. Ne tuovat kyvykkyyden tunnetta ja uskoa suunnitelman niihin osiin, jotka kaipaavat vielä toteuttamista.

Lapsien osallistaminen lisää heidän yhteistyöhalukkuutta. Useat valtataistelut lasten kanssa tulevat siitä, että he tuntevat voivansa vaikuttaa liian vähän ympäristöön tai arkeen. Tässä lapsi pääsee mukaan. Tämä puolestaan lisää yhteisiin tavoitteisiin sitoutumista ja vähentää ei-toivottua käyttäytymistä. Lapselle on myös selkeämpää, mitkä ovat tämän perheen arvot ja toimintatavat. Kuva perheestä yhdessä toimivana tiiminä selkeytyy ja yhteys vahvistuu.

Lisäksi arvot siirtyvät yhteisen toiminnan kautta.

Keskustelemme mieheni kanssa automatkalla elämämme arvoista. Yksi esille nouseva arvo on toisten ihmisten auttaminen. Se on meidän kummankin arvo ja toteutuu muun muassa työssämme ihmisten parissa. Perhe-elämän toiminnassa se ei kuitenkaan lapsen osalta toteudu muulla tasolla kuin toisten ihmisten kunnioittamisena ja ystävällisyytenä. Olen monta kertaa miettinyt esimerkiksi joulunlapsi lahjan kokoamista yhdessä lapsen kanssa tai  yhdessä ryhtymistä Plan-kummiksi. ”Kiire” on aina mennyt ohi puhtaana tekosyynä. Jos oikeasti haluaisin tämän arvon siirtyvän lapsilleni, minun on otettava lapseni mukaan. Ei riitä, että itse toteutan ja ajattelen arvojeni mukaisesti. Minun on otettava lapseni mukaan toimintaan ja jakaa ajatuksiani. Antaa lapselle mahdollisuus nähdä syyt arvon takana ja tehdä omat johtopäätökset ja valintansa.

Toimintasuunnitelman tekemiseen voi ottaa mukaan myös isovanhemmat, kummit, ystävät tai muut aikuiset, jotka ovat osa yhteistä arkea sekä perhekulttuuria. Jokaisen perhe on omanlaisensa.

InkedPerheen toimintasuunnitelma_LI

Miten tehdä perheen toimintasuunnitelma?

1. Varaa tarpeeksi aikaa

Varaa päivä tai ilta, jolloin kenelläkään ei ole kiire harrastuksiin, töitä tai muita tapaamisia sovittuna kalenterissa. Laittakaa yhteinen suunnitteluaika perhekalenteriin tai jokaisen omaan kalenteriin. Perheen toimintasuunnitelma muuttuu jossain vaiheessa perheen perinnöksi, joten siihen kannattaa varata aikaa.

2. Mieti etukäteen pohdittavia kysymyksiä lasten ikätason  mukaan

”No jutellaanpa” voi aiheuttaa syvän hiljaisuuden, joten on hyvä ennakoida ja miettiä etukäteen kysymyksiä ja tekotapaa. Neljä-viisivuotiaat voivat jo hyvin osallistua tällaiseen keskusteluun. Pienempien kanssa keskustelua voi käydä enemmän käytännön tasolla. ”Mikä on sinulle tärkeää?”, ”Millä tavalla toivot meidän perheessä puhutaan toisille?”, ”Mitä asioita haluaisit tehdä koko perheenä?”, ”Mitä osaamme tehdä?”, ”Mikä olisi sinulle sopiva kotityö?” jne. Jos lapset ovat perheessä liian pieniä osallistumaan keskusteluun, voi keskustelun käydä pelkästään vanhemmat. Jo tässä vaiheessa toimintasuunnitelma on hyvä osa ennakoivaa vanhemmuutta.

Esimerkkikysymyksiä perheen toimintasuunnitelman tekoon:

Mikä on tämän perheen tarkoitus?
Millainen perhe haluamme olla?
Mistä haluamme perheen muistettavan?
Mitkä ovat tavoitteemme?
Millaisen ilmapiirin haluamme kotiin?
Millä tavalla kohtelemme ja puhumme toisillemme?
Mitkä asiat ovat meille tärkeitä?
Mitkä ovat jokaisen perheenjäsenten vahvuudet, lahjakkuudet ja taidot? (Tässä hyvä käydä läpi esimerkiksi jokaisen luonteenvahvuudet)
Mitkä ovat jokaisen perheenjäsenen vastuualueet?
Mitkä ovat jokaisen perheenjäsenen oikeudet ja vapaudet?
Millaisten periaatteiden mukaan toimimme?
Ketkä ovat esikuvamme?
Mitkä asiat inspiroivat meitä ja miksi?
Mitä annamme perheenä tälle yhteiskunnalle?

Keskustelua voi käydä myös eri kategorioiden kautta. Esimerkiksi uni, liikunta, ruokailu ja syöminen, ympäristö, harrastukset, vuorovaikutus (keskustelu ja kuuntelu), kotityöt, ihmisten kohtaaminen, eläinten kohteleminen ja niin edelleen.

”Jokaiseen päivään kuuluu tunti liikuntaa.”
”Koko perhe kokoontuu syömään päivällistä yhdessä joka päivä/viikonloppuisin.”
”Kun kuljemme kaupungilla, keräämme maasta näkemämme roskat.”
”Syömme kerran viikossa kasvisruokaa.”
”Jokaisella on ikätasoon sopiva kotityö.”
”Kohtelemme eläimiä kunnioituksella ja rakkaudella”

3. Kuuntele jokaista perheenjäsentä tasapuolisesti

Ideointivaiheessa jokaisen ajatukset laitetaan ylös, eikä niitä arvostella, arvoteta tai karsita. Tarkoitus on tuottaa mahdollisimman erilaisia ajatuksia. Kun yhteistä perheen taulua aletaan muodostamaan, mietitään jokaisen ehdotuksen kohdalla sopiiko ajatus tai ehdotettu toiminta kaikkien ajattelutapaan ja arvoihin.

Voi kestää hetken aikaa ennen kuin keskustelu lähtee käyntiin. Jos tuntuu, että sinä päivänä ajatus ei kulje, voi ajatuksen jättää ”hautumaan” ja palata siihen toisena yhteisenä aikana.

4. Kolme ehdotusta kokoamiseen

Perheen toimintasuunnitelman voi koota aivan omalla tavallaan. Luovuutta voi vapaasti käyttää ja eri esitysmuotoja. Tässä kolme ehdotusta toteutukseen:

a) Seinätaulu

Kerätkää ajatuksianne ja vastauksianne kartongille lauseina, kuvina tai mottoina. Tähän voi lisätä oikeastaan mitä vain. Inspiroivia laulun sanoja, tärkeitä sanontoja tai kuvat perheenjäsenistä sekä heidän taidoistaan, vahvuuksistaan, vastuistaan ja oikeuksistaan. Arvot voivat olla yksittäisinä otsikkoina tai toiminnan kuvauksina. Sana ja tapa on vapaa.

b) Kategoriataulu

Arvot, uskomukset, tavoitteet voi myös kerätä eri kategorien kautta. Kirjatkaa yläotsikkoja ja niiden alle miten asia toimii ja toteutuu sekä mahdolliset perheen toteuttajat.

Perheen toimintasuunnitelma1

c) Meidän kymppilista

10 lista

Esimerkki 10 listan asioista

Yksinkertaisin ja nopein vaihtoehto on tehdä luettelolista, jossa perheen 10 tärkeintä tapaa tai arvoa listattuna. Otsikkona voi olla esimerkiksi ”meidän perheen säännöt”, ”meidän perheessä toimitaan” tai ”meidän perheelle tärkeää”. Jos tuntuu, että aika on tiukalla, niin tämä on hyvä ensimmäinen askel. Tästä voi helposti laajentaa sitten isompaa katsausta.

Ottaa toteutustavaksi minkä tahansa, on hyvä lisäksi tauluun tai listaan hyvä kerätä jokaisen vahvuudet, taidot ja muut hyvät puolet sekä heitä inspiroivat esikuvat.

5. Jaa vastuuta

Voitte ottaa myös rooleja perheen arvojen toteutumisen seuraamisessa tai arvojen toteuttamisen ideointina. Jos esimerkiksi keskustelussa perheen arvona nousee kierrätys, mutta se ei ole toiminnallisesti ajan tasalla, voi jollekin antaa tehtäväksi suunnitella perheen jätteenkierrätys. Tämä on sopiva tehtävä esimerkiksi perheen koululaiselle.

6. Ripustakaa suunnitelma näkyvälle paikalle

On hyvä, että suunnitelma on jossain näkyvällä paikalla, missä siihen on helppo viitata. Taulu toimii muistutuksena yhteisistä sovituista asioista ja sitä voi käyttää myös yhteisen pohdinnan välineenä.

”Äitiii! Mun lelu hajosi. Katso tästä irtosi tämä pää. Meidän täytyy ostaa uusi.” poikani saapuu luokseni valittaen. Katson lelua ja huomaan asian olevan korjattavissa. ”Vai uusi.” pohdin ääneen. ”olisikohan meillä muita vaihtoehtoja, jotka sopisivat paremmin meidän perheen tapaan?” jatkan ja viittaan perheen tauluun. Näen pojan katsovan taulua ja pysähtyvän miettimään ”korjaamisen ja kierrättämisen” kohdalle. ”Hmm, voisiko tämän korjata?” hän sanoo hetken päästä. ”Kuulostaa oivalta ehdotukselta. Kokeillaan!” tartun pojan ajatukseen ja haen kuumaliimapistoolin korjaustöitä varten. Pian lelu on taas leikkikuntoinen ja asia hoidettu yhteisiä perheen arvoja ajatellen.  

7.  Varatkaa vuoden päähän uusi tarkasteluaika

Suunnitelmaa on hyvä aika ajoin päivittää. Lapset kasvavat ja elämäntilanteet muuttuvat. Arvot usein pysyvät, mutta toiminta saattaa muuttua vuosien varrella. Isommat lapset voivat myös ottaa enemmän osaa ja vastuuta perheen kulttuurin luomiseen ja toteuttamiseen.

Ja ei kun tekemään!

Positiivisen kasvatuksen talo

Tässä meidän perheen kasvatuksen arvoja koottuna kangastaloon, joka on esillä olohuoneessa hyvänä muistutuksena meille vanhemmille kasvatuksen arvoista ja tavoitteista. Kasvatus on yksi osa perheen toimintasuunnitelman arvoja. Toimintasuunnitelma voi siis olla myös eri tauluissa tai eri toteutuksina kategorioittain koottuna.

img
Kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen? teemaillan diat ja linkki livelähetykseen

Kiitos kaikille eilen (10.1) positiivisen kasvatuksen teemailtaan paikan päällä osallistuneille ja lukuisille liveseuraajille! Livelähetys on katsottavissa vielä kaksi viikkoa keskiviikkoon 24.1.2018 asti facebookin kautta.

Livelähetyksessä dioja ei valitettavasti saatu näkymään, joten tässä diat nyt pdf-muodossa.

Kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen diat (pdf)

Livelähetys löytyy sivuilta kaksi viikkoa (24.1.2018) asti ja sitä voi katsoa myös ilman kirjautumista tai Facebook tiliä.

https://www.facebook.com/positiivinenkasvatus/

img
Ajankohtaista! Positiivisen kasvatuksen minuuttivideot alkavat Youtubessa

Olen haaveillut tästä kauan. Positiivisen kasvatuksen videoiden tekemisestä. Nyt ensimmäinen on julkaistu Youtubessa.

Ensimmäinen positiivisen kasvatuksen minuuttivideo aiheena on, miksi lähdin tekemään minuuttivideoita ja mitä on tulossa? Kannattaa ryhtyä kanavan seuraajaksi, niin ei jää väliin yhtään videota.

PS: Videossa tekstitys, joten voi hyvin painaa äänetön nappia, jos musiikki häiritsee.

img
Kädet korvissa, nenä kiinni kännykässä ja silmien edessä sulkeutuvat ovet – Miten palauttaa yhteys lapseen?

On viimein hiljaista. Riidan jälkeen katsomme toisiamme poikani kanssa ja kummankin silmistä näkee katumuksen ja halun palauttaa yhteys. Otan poikani syliin, halaan tiukasti ja sanon ”anteeksi”. Hän vastaa myös anteeksipyynnöllä ja halaa takaisin. Sitten keskustelemme viimein rauhassa yhdessä, löydämme myös hymyn ja naurun sekä saamme selvitettyä riidan aiheuttaneen tilanteen.  

Sovinto, yhteyden palauttamisen hetket ovat parhaita. Ne palauttavat takaisin turvalliseen tilaan ja siirrymme napit vastakkain asetelmasta posket rinnakkain tilaan.

Näitä yhteyden palauttamisen hetkiä on monia. Koululainen avaa hitaasti paiskaamansa oven, teini-ikäinen laskee kännykän ja katsoo viimein sinua silmiin, taaperon kapuaminen syliin tai halaus, minkä ikäiseltä lapselta tahansa.

Yhteyden palauttaminen tarvitsee toteutuakseen sinnikkyyttä. Sitä ei voi pakottaa, vaan se palautuu yrittämisen kautta.

Mielensä pahoittanut lapsi on piiloutunut pitkien hiuksiensa taakse ja katsoo lattiaan. Menen hänen viereensä ja kurkistan hiusten välistä yrittäen saada katsekontaktin. Lapsi mutristaa suutaan ja kääntää katseensa pois. Hetken kuluttua hän kuitenkin palauttaa päänsä asennon, aivan kuin kutsuen minua kurkistamaan uudestaan. Esitän arkaa ja teen pikaisen kurkistuksen. Tällä kertaa pää ei käänny, vaan näen hiusten välistä suunpielen nousseen pieneen hymyyn. Olemme menossa oikeaan suuntaan. Teen kuin lapsi ja vedän hiukset eteeni. Hetken päästä näen pienien silmien kurkistavan hiusten välistä. Nauramme yhdessä ja tilanne raukeaa.  

Keep inviting the child to connect, but offer to do it their way, on their terms. – Lawrence J.Cohen

Lapsi vetäytyy yhteydestä, kun tuntee olonsa yksinäiseksi, pelokkaaksi tai on tunteiden ylikuormittama. Monet asiat voivat estää lapsen palautumista yhteyteen. Pelko on yksi. Lapsi voi pelätä liikaa yhteyden katkeamista, tunnetuskaa. ”Parempi on olla ilman yhteyttä, kun elää epävarmuudessa” hän pohtii. Lapselta puuttuu luottamus yhteyden pysyvyyteen.

Samasta syystä aikuisen voi olla helpompi vetäytyä. On helpompi kestää yksinäisyyttä, kun vaikeiden tunteiden käsittelemistä lapsen kanssa. Silloin tulee helposti sanottua ”mene vain” ja ”ole sitten hiljaa”, eikä edes yrittää yhteyden palauttamista.

Aikuisen tulee kuitenkin turvata ja kasvattaa lapsen luottamusta siihen, että yhteydessä on hyvä olla ja yhteyden palautumiseen voi luottaa.

Palaa yhteyteen mahdollisimman nopeasti yhteyden katkeamisen jälkeen.

Kun yhteys palautetaan nopeasti ja aikuinen ohjaa lasta yhteyden palauttamiseen, lisää se luottamusta aikuisen ja lapsen välillä. Välillä katkeava yhteys ei ole lopullista, vaan väliaikainen tila. Yhteyteen kannattaa palata ja sen palauttamiseen panostaa.

palautuskuva

Miten yhteys palautetaan?

Kun keinomme loppuvat, alamme usein nalkuttamaan tai työnnämme lapsen itse pois. Kun tulemme torjutuksi, nostaa se tunteet pintaan ja ajattelu vaikeutuu.

We yell when we reach the end of our rope, or just out of habit. All because we feel helpless, rejected, and cut off. We want to reconnect, as much as our children do, but we don’t know how. – Lawrence J.Cohen

Oikean tavan yhteyden palauttamiseen auttaa se, että tuntee lapsen temperamentin, tavat ja toiveet. Toiset kaipaavat kosketusta, toisia se taas ahdistaa. Toiselle huumori on väylä, kun toista lasta se voi loukata. Läsnäolon kautta opit tuntemaan lapsen yhteyden palauttamisen tavat.

Tässä muutama esimerkkitilanne ja mikä saataisi toimia yhteyden palauttajana.

Mitä tehdä, kun lapsi laittaa kädet korville?

  1. Käänny ensiksi tarkastelemaan omaa kommunikointitapaa. Onko äänenvoimakkuus liian korkea? Huudanko? Mitä sanoja käytät? Tuleeko suustasi pelkkiä moitteita ja korjauksia?
  2. Pysähdy kuuntelemaa lapsen tunnetta. Lapsi voi olla peloissaan, jännittynyt tai ylikuormittunut. Tunteen vallassa lapsi ei pysty kuulemaan. Auta lasta sanoittamaan tunteensa. Muista! Ensin tunteiden käsittely, sitten ohjaus.
  3. Ole hetki hiljaa. Anna lapsen hengähtää ja mielen levätä. Ota samalla itsesäätelyn hetki ja rauhoita mielesi sekä kielesi, jos siihen on tarve.
  4. Aloita keskustelu uudestaan. Toivottavasti tällä kertaa paremmin tuloksin.

Mitä tehdä, kun ovi pamahtaa nenäni edessä kiinni?

  1. Kunnioita lapsen omaa tilaa. Älä mene heti huoneeseen perässä vaan anna lapsen hengähtää. Suoraan perässä ryntääminen usein vain kiristää tilannetta.
  2. Kerro kuitenkin olevasi saatavilla ja valmis keskustelemaan tai ratkomaan tilannetta, kun lapsi on valmis.
  3. Voit myös kokeilla leikkisää lähestymistapaa. Sujauta hauska tai rakastava viesti oven alta. Katso miten lapsi reagoi. Tai ala laulamaan lapselle oven takana.
  4. Jos tuntuu, että lapsi kuitenkin tarvitsee apua tunteiden säätelyyn, eikä vain hengähdystaukoa, älä jätä häntä yksin. (Muista tämä varsinkin pienten lasten kohdalla)

Mitä tehdä, kun lapsi vetäytyy omaan maailmaansa?

Katse kännykässä, silmät telkkarissa tai nenä kirjassa. Lapsi sulkeutuu pois yhteydestä.

  1. Osallista lapsi. Kysy häneltä mikä olisi hänelle paras hetki jutella tai mitä hän haluaisi tehdä? Anna hänen määritellä yhteyden palauttamisen väylä ja aikataulu.
  2. Tee hänen tavallaan. Mene hänen maailmaansa. Aloita yhteyden palauttaminen laittamalla viesti whatsupissa, mene mukaan katsomaan ohjelmaa tai kysy mitä kirjassa tapahtuu? Käytä sitä kanavaa, mihin lapsi tuntuu menevän pakoon.
  3. Kokeile hyvää kosketusta. Isompikin lapsi usein kaipaa lempeää kosketusta. Tiukan tilanteen voi laukaista hiusten pörrötys, halaus tai selän silittäminen. Varsinkin isompi lapsi itse harvoin toimii aloittajana, mutta joskus pelkkä kädestä kiinni ottaminen saattaa laukaista tilanteen tunnelukon ja palauttaa yhteyden.

Nuorten leirillä on ollut riitatilanne, josta eräs nuori on rynnännyt pois. Löydän hänet istumassa rannalla. Hiljaa piirtelemässä hiekkaan. Istun hänen viereensä. Odotan jännittyneenä siirtyykö hän kauemmaksi, mutta huomaan hänen jäävän paikalleen. Pohdin miten löytäisin yhteyden. Mietin mitä sanoisin, mutta en keksi mitään hyvää aloitusta ja päätän kokeilla peilaamista. Sanomatta sanaakaan alan myös piirtämään hiekkaan. Ensiksi piirrän vähän kauempana, kunnes vedän viivoja lähemmäksi hänen piirustustaan. Odotan hänen siirtoaan. Tämä näyttää toimivan ja lopulta piirrämme yhteistä kuvaa. Samalla avautuu keskustelu. ”Minua alkoi vaan suututtamaan niin paljon.” hän aloittaa. Nyökkään hiljaa ja osoitan kuuntelevani. Sanat seuraavat toisiaan ja pian teini on saanut jaettua tunteensa minulle. Sen jälkeen jatkamme keskustelua dialogina.

Lapsi haluaa palauttaa yhteyden. Hän kaipaa yhteyttä ja sen luomaa turvaa. Tämä koskee kaikenikäisiä. Meidän on parempi elää yhteydessä toiseen ihmiseen. Joskus riittää se, että on ja odottaa vieressä, joskus täytyy olla aktiivisempi ja yrittää sinnikkäämmin.

Mitä siis tulisi muistaa?

Kaikissa tilanteissa tee lapselle selväksi, että olet tässä yhteyden palauttamista varten. Pakottamalla yhteys ei parannu, vaan se täytyy tehdä lapsen ehdoilla. Anna lapselle mahdollisuus palauttaa yhteys omalla tahdillaan ja ehdoillaan. Pyri yhteyteen, mutta anna lapsen määritellä tapa ja tahti.

Älä sulje lasta ulos tai estä yhteyden palauttamista. Kun suljet oven hänen edessään, niin jonain päivänä hän ei ehkä yritä enää avata sitä. Meillä on mahdollisuus rakastaa ja yrittää palauttaa yhteys, vaikka emme tuntisi itseämme rakastetuiksi. Meidän on helpompi aikuisina tehdä ensimmäinen siirto kohti yhteyden palauttamista.

We can choose to be loving even if we aren’t feeling loved. – Rebecca Eanes

Mitä tämän jälkeen?

Konfliktit tyhjentävät lasten emotionaalisen kupin. Parasta olisi jos yhteyden rikkoontumisen ja palauttamisen jälkeen olisi mahdollisuus tehdä jotain yhteyden vahvistamiseksi. Yhteinen leikki, yhdessä touhuaminen, keskustelu tai vain hetkessä oleminen vahvistavat kummankin emotionaalisia tankkeja.

Lisää yhteyden vahvistamisen eri tavoista: Hyvässä yhteydessä! – miten ylläpitää vahvaa yhteyttä lapsen eri kehitysvaiheissa?

Tunnetankkien täyttö

img
Lapsi haluaa olla sinun kanssasi – 10 vinkkiä yhteiseen loma-aikaan

Ihanaa, loma alkaa! Ihan.. apua, siis loma alkaa! Monet päiväkodit, koulut ja kerhot menevät joululomalle ja vanhemmat tuntevat iloa, mutta moni myös kauhistusta. Arjen rutiinit muuttuvat, usein harrastuksissa on tauko ja tulee paine suunnitella lapselle päivien täytettä. Kuitenkin monet lapset nauttivat myös kiireettömyydestä ja siitä, että heillä on aikaa. Heillä on kerrankin aikaa järjestää kaikki legoukot riviin, kasata palapelejä, katsoa leffa tai sarja alusta loppuun, lukea kesken jäänyt kirja tai hengailla ystävien kanssa tylsistymiseen asti. Päiväkoti, kerho ja koulu ovat lapselle työtä. Yksinkertaisesti.

Lapset ansaitsevat lomaa.

Loma on myös hyvä aika vahvistaa lapsen ja vanhemman yhteyttä. Rauhassa keskustella, leikkiä yhdessä tai puuhailla rennosti. Kaikenikäiset lapset haluavat viettää aikaa vanhempiensa kanssa, kunhan oikea puuha löytyy. Jos arjessa ei yhteistä toimintaa ehdi paljon olla, voi lomalla aluksi olla hieman haastavaa löytää molempia kiinnostavaa tekemistä. Kuvan jälkeen muutama vinkki joista lähteä liikkeelle.

Paras lelu

Tässä 10 vinkkiä yhteiseen toiminnalliseen aikaan

  1. Käykää kirjastossa tai penkokaa kirjahyllyä. Tehkää jotain uutta. Anna lapsesi valita sinulle luettava kirja. Voitte myös lukea saman kirjan ja jakaa siitä lukupiirin omaisesti kokemukset ja oivallukset. Kirjoissa ei ole yläikärajaa. Tuomas Veturi kirjasta ja Neiti Etsivistä voi saada lapsen kanssa yhtä hyvän keskustelun aikaan kuin aikuisten kesken aikuisten kirjoista.
  2. Kaivakaa esiin lautapelit. Pelaaminen on monen lapsen mieleen ja opettaa myös sosiaalisia taitoja, vuoron odottamista ja häviämistilanteessa ikävien tunteiden sietämistä ja siitä eteenpäin menemistä. Jos viikoittainen pelipäivä ei kuulu arkirutiineihin, on nyt hyvä hetki kaivaa pelit esiin ja pyyhkiä pölyt kansista.
  3. Tehkää ruokaa ja leipokaa. Myönnän! Se on usein sottaisempaa ja hitaampaa, mutta samalla siinä luodaan muistoja, joita ei yksin voi tehdä. Kun lomalla on aikaa tehdä asiat hitaammin ja jälkeenpäin myös siivota (tämäkin yhdessä), niin kannattaa tätä taitoa harjoitella juuri nyt.
  4. Ruokkikaa luovuutta. Maalatkaa, piirtäkää, rakentakaa puusta kännykkäteline, neulokaa patalappu tai rakentakaa lakanoista ja tyynyistä linnake. Nyt on hyvä aika antaa käden ja mielen taidoille vapautta ja päästää ne lentoon. Mitä kaikkea voikaan saada aikaan, kun on pahvilaatikko, sakset ja värikynät?
  5. Kuunnelkaa musiikkia. Tutustukaa toistenne musiikkimakuun. Kertokaa toisillenne mistä musiikista tykkäätte ja vuorotellen kuunnelkaa toistenne lempikappaleita. Jakakaa myös mitä tunteita ja ajatuksia niiden kuunteleminen herättää.
  6. Nostakaa sykettä. Miettikää yhdessä molemmille mieluinen tapa nostaa sykettä. Esimerkiksi metsähippa, uimaretki, seinäkiipeily, tanssitunti tai joogahetki. Harjoittakaa yhdessä motorisia taitoja ja nostattakaa sykettä.
  7. Vahvistakaa rauhoittumistaitoja. Loma on hyvä aika myös hengitellä ja vahvistaa aivojen rauhoittumishermoratoja. Maksuttomia harjoituksia eri-ikäisille lapsille löytyy esimerkiksi skillilataamon sivuilta. Laittamalla hakuun teemataidot rauhoittuminen pääset heti oikeiden harjoitusten luo.
  8. Kasatkaa muistorasia tai valokuva-albumi. Vuoden viimeiset viikot ovat hyvä hetki käydä läpi vuoden parhaat hetket. Itse rakastan valokuvaamista ja juuri laitoin tilaukseen meidän viime vuoden kuvat (melkein 1000 kappaletta!). Vuoden aikana tapahtuu vaikka mitä ja osa jää usein unholaan. Yllätyn joka vuosi, kun käyn läpi kehittämiäni kuvia, siitä miten paljon kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut. Mieleen muistuu hetkiä ”tuokin konsertti”, ”tuo hetki mökillä”, ”onpa ihana ilme”. Useimmat oivalluksen tuovat kuvat ovat aivan arkihetkistä, kuten yhteisestä iltapalahetkestä tai kotileffan katselusta. Tämä on myös samalla hyvä kiitollisuusharjoitus. Valokuvien lisäksi talteen voi laittaa tärkeitä lippuja, esineitä ja asioita ja sulkea ”vuoden 2017” muistorasiaan tai liittää kuva-albumiin.
  9. Hyppäys lapsen maailmaan. Mene mukaan lapsen leikkiin tai peleihin. Jos lapsesi pelaa itsekseen usein jotain peliä, mene mukaan ja pyydä häntä opettamaan myös sinulle. Pelatkaa sitten yhdessä. Lukekaa yhdessä esimerkiksi lapsen skeitti- tai demilehteä ja jutelkaa lapsen elämän ajankohtaisista asioista. Anna lapsen ohjata sinut mukaan maailmaansa hänen ehdoillaan. Jos perheessä on monta lasta, antakaa heidän vuorotellen valita päivän tai hetken toiminta. Toimintaehdotukset voi myös kirjoittaa paperille ja laittaa koriin, mistä aina arvotaan päivän yhteinen puuha.
  10. Kasatkaa unelmakartta. Kertokaa toisillenne unelmistanne ja tavoitteistanne vuodelle 2018. Leikatkaa kuvia aikakauslehdistä, piirtäkää ja kirjoittakaa. Tehkää omanlaisenne kuvakollaasi ja esitelkää se muulle perheelle tai vaikka koko suvulle, jos teillä on tapana kokoontua suvun kesken. (Vinkki! Tähän tauluun voi kasata myös tulevan vuoden kasvuvahvuuksia.)

Vastapainoksi on hyvä olla myös paljon suunnittelematonta aikaa. Tilaa tylsistyä ja vain olla yhdessä. Antaa tilaa hiljaisuudelle ja sille, että lapsi itse keksii puuhaa. Tylsyys tekee aivoille hyvää ja auttaa niitä palautumaan kiireestä. Se aktivoi myös lapsen ajattelemaan itse ja käyttämään luovuuttaan.

Jokaisen lapsen suusta on välillä hyvä kuulua: ”Mulla on tylsää!”

Vaikka valitus saattaa ensiksi ottaa hermoille, kannattaa yrittää kärsivällisesti odottaa lapsen omaa ideaa. Kun aikuinen ei heti työnnä eteen jotain itse valmistelemaansa toimintaa tai ideaa, vaan vastaa vaikkapa sanomalla ”pohditaanpa yhdessä”,  antaa se tilaa lapsen omalle ajattelulle.

 

Joululoma listaus.jpg

Lapsi voi myös etukäteen miettiä asioita, mitä haluaisi tehdä lomalla.

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: