Puuttua vai eikö puuttua? Kas siinä pulma! Kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen 0-askel

Lapsi viheltelee ja leikkii lentokoneella. Päätäni särkee ja olen matkalla lapsen luo kieltämään viheltelyn, kunnes pysähdyn. Onko viheltely oikeasti lapselta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko ongelma nyt minun puolellani? Pienen pohdinnan jälkeen totean ärtymykseni ja reaktioni nousseen liian nopeasti. Jos päätäni ei särkisi, en kieltäisi viheltelyä. Vaihdan matkalla puuttumisen toiveeseen. Kerron päänsärystäni ja ohjaan lapsen hiljaisemman leikin pariin palapelien kasaamiseen puoleksi tunniksi, jotta päänsärkylääke ehtii vaikuttamaan. Sitten on taas lentokoneleikin vuoro kera viheltelyn.

Jo aikoinaan Thomas Gordon totesi lapsen käyttäytymistä kohtaan olevan hyväksymisrajamme, eli sen mikä on meidän mielestä lapsen käytöksessä hyväksyttyä ja mikä ei, vaihtelevan ainakin oman sisäisen tilamme, ympäristön ja tilanteessa olevan lapsen mukaan.

Hyväksymisraja vaihtelee päivän ja tilanteen mukaan. Väsyneenä ja ärsyyntyneenä hyväksymisraja on usein tiukempi. Jaksamme huonommin poikkeuksia lapsen käyttäytymisessä ja odotuksemme ovat korkeammalla. Ympäristö vaikuttaa myös. Perheessä voi olla sallittua pomppia oman kodin sohvilla, mutta vierailulla ystävän tai isovanhempien luona tämä ei sovi. Jopa oman kodin sisällä rajat voivat turvallisuussyistä vaihdella. Saa juosta käytävillä, mutta kylpyhuoneessa kävellään. Lapsen ikä vaikuttaa myös. Perheen yksivuotias voi hyvin sormiruokailla, mutta viisivuotiasta pyydämme käyttämään ruokailuvälineitä.

Tärkeää, että a) lapsi tietää mitä häneltä odotetaan ja se, että b) lasta kohtaan olevat odotukset ovat suhteutettuna lapsen ikään ja kehitystasoon.

”Nyt istut siinä hiljaa ja paikallaan. Jalat alhaalla ja kädet sylissä. Ei mitään venkuroimista.” kuulen vanhemman antavan ohjeita kaksivuotiaalle tytölle. ”Aikamoiset odotukset, monelle aikuisellekin vaikea toteuttaa.” ajattelen ja seuraan tilannetta sivusta. Pian käy kuten olen odottanut tilanteen menevän. Lapsi ei pysty olemaan paikallaan ja aikuinen joutuu puuttumaan tilanteeseen uudestaan.

Kyse ei ole tässä lapsen ei-toivotusta käyttäytymisestä, vaan aikuisen liian suurista odotuksista. Neurologisesti täysin paikallaan pysyminen on pienelle lapselle haastavaa. Kehon ollessa täysin paikallaan, aivot alkavat herätellä kehoa ja lähettävät liikkumissignaaleja. Jos aikuisella on tarve saada pieni lapsi istumaan täysin paikallaan (en ihan heti keksi milloin tällaista tarvitsisi kaksivuotiaan kohdalla), voi häntä auttaa antamalla käsiin jotain aktivoivaa (hernepussin, puristelupallon) tai ottamalla syliin ja silittämällä. Silitys rauhoittaa kehon impulsseja. Liialliset vaatimukset johtavat varmaan pettymykseen.

Ajatuskuva 24.1.

Johdonmukaisuus ja ennakointi auttavat lasta

Jos lapsen käyttäytymisen rajat muuttuvat joka päivä ja seuraukset ovat epäjohdonmukaisia, aiheuttavat ne usein  lapsen mielessä levottomuutta, epäluottamusta ja turvattomuuden tunnetta sekä stressiä. Tätä voi välttää ennakoimalla.

Lapsi pystyy ymmärtämään, jos tilanne on erilainen ja usein suhteuttamaan käyttäytymistään ympäristön tai odotusten mukaisesti, jos hän tietää asiasta etukäteen.

Näiden oppien ja kokemusten myötä, olen oppinut pysähtymään, kun meinaan puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Kutsun tätä 0-askeleeksi, pysähtymiseksi. Viisiaskeleisen kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen mallin kynnykseksi, jolle on hyvä pysähtyä. Tämä voisi olla osa itsesäätelyn askelta, mutta asian tärkeyden vuoksi olen halunnut erottaa sen muista. Tässä kohtaa suunta voi muuttua niin, että puuttumista ei tarvita tai puuttuminen vaihtuu esimerkiksi toiveeseen.

Mitä pysähtyminen on? Tilanteen ja oman hyväksymisrajan miettimistä. Ennen kuin puutun tilanteeseen, pysähdyn miettimään, onko tämä oikeasti lapsen osalta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko kyse jostain muusta? Onko hyväksymisrajani liian alhaalla? Pitääkö minun puuttua tilanteeseen vai onko ratkaisuna suhteuttaa odotukseni ja tunteeni tilannetta kohtaan?

Pysähdyn pohtimaan, onko kyse lapsen vai minun käyttäytymisestä?

Voimme vaikuttaa reagointiherkkyyteen

Lasten seurassa moni meistä on valppaana ja reagoimme usein nopeasti lapsen käyttäytymiseen. Käytämme usein myös paljon energiaa siihen. Liiallinen kontrollointi kuitenkin voi johtaa huonoihin päätöksiin, valtataisteluihin ja uupumiseen. Liiallinen ohjaaminen ulkoapäin johtaa myös siihen, että lapsi ei itse ajattele tai opi tilanteista mitään.

Siksi onkin hyvä rauhoittaa sisäistä ”vahtikoiraa”. Useimpiin lapsen tilanteisiin ehtii ottaa pohdintatauon ja antaa tunteiden väistyä ajatusten tieltä. Rauhallisena ajatukset kulkevat paremmin. Emme vain reagoi, vaan pysähdymme ajattelemaan. Joskus tilanne ei vaadi mitään muita toimia kuin oman sisäisen tilan kalibrointia.

Kysymykseen, mihin tilanteisiin tulee puuttua ja mihin ei, oikeaa vastausta ei ole olemassa. Rajat vaihtelevat perheissä ja ryhmissä todella paljon. Toisen kotona sohvalla saa hyppiä, toisen kotona ei. Toisilla ruoka syödään pöydässä, toisilla syömiseen sopii myös sohva tai oma huone. Toisissa lapsiryhmissä siirtymiset tapahtuu aina jonossa kulkien, toisissa siirtyminen voi tapahtua monin eri tavoin. Kyse on oman hyväksymisrajan lisäksi perheen tai ryhmän yhdessä asettamista rajoista.

Vanhemman käytös

0-askel pähkinänkuoressa

Kun tunnet lapsen käyttäytymisen olevan ei-toivottua, pysähdy.

Mieti muun muassa näitä asioita.

Miltä minusta tuntuu?
Olenko väsynyt, nälkäinen tai ärtynyt?
Poikkeaako lapsen käyttäytyminen muista päivistä?
Vaarantaako lapsi toiminnallaan itsensä tai jonkun toisen?
Aiheuttaako lapsen toiminta haittaa itselleen tai jollekin muulle?
Rikkooko lapsen toiminta yhdessä sovittuja rajoja?
Ovatko odotukseni lapsen käyttäytymisestä suhteutettuna hänen ikäänsä ja kehitystasoon?
Tietääkö lapsi, millaista käytöstä häneltä odotetaan?

Käy läpi omat tunteesi ja odotuksesi sekä lapsen käyttäytymisen vaikutukset.

Jos tulet siihen tulokseen, että käyttäytyminen on ei-toivottua, puutu. Voit siirtyä kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen askeleeseen 1.

Jos tulet siihen tulokseen, että kyse on omasta sisäisestä tunteesta tai liiallisista odotuksista, älä puutu.

 

Vastaa

Recommended For You
%d bloggaajaa tykkää tästä: