Älä opeta lasta tottelemaan – ohjaa lasta ajattelemaan!

”Jos sinä haluat että tottelen sinua, niin teet niin.” lapsi sanoo minulle uhmakkaasti. Vedän syvään henkeä ja vastaan rauhallisesti: ”En halua saada sinua tottelemaan, haluan saada sinut ajattelemaan. Mietitään yhdessä tilanteeseen ratkaisu.” Lapsi hiljentyy ja uhma vaihtuu uteliaisuuteen. 

Usein vanhemmat kysyvät ”miten saan lapseni tottelemaan?” ja monet artikkelit sekä kirjoitukset antavat näihin ”vastauksia”. Mielestäni tässä on kuitenkin kasvatuksen vinouma. Emmehän halua opettaa lasta tottelemaan kaikkea mitä hänelle sanotaan, vaan ajattelemaan itse! Itse en siis tule vastaamaan siihen, kuinka saada lapsi tottelemaan, mutta kerron kuinka saada lapsi ajattelemaan.

Totteleminen tarkoittaa, että toimii niin kuin joku käskee.

Emme halua ikuisesti luetella: Laita sukat jalkaan, laita housut päälle, sitten vielä paita, kengät ja hattukin.

Haluamme, että lapsi itse osaa valita vaatteensa ulkona olevan sään mukaisesti.

Emme halua: Lapsen uskovan kaikkea mitä kaverit sanovat.

Haluamme lapsen osaavan pysähtyä ja pohtivan, kannattaako kavereiden kehotuksesta tehdä mitä vain?

Emme halua: Lapsen aina kysyvän vastauksia toisilta.

Haluamme lapsen ajattelen ja tekevän päätöksiä itsenäisesti.

Näiden haluamisten keskellä, kuitenkin koko ajan toivomme, että lapset tekevät niin kuin sanomme. Komennamme ja käskytämme. Tällä tavalla opetamme heitä vaan tottelemaan, emme ajattelemaan.

Ajatteleminen lähtee ymmärryksestä ja sisäisestä halusta toimia tietyllä tavalla

Kun haluamme opettaa lasta ajattelemaan, toimimme toisin. Emme ajattele, että lapsen tulisi toimia käskystämme. Kun tulee ongelmia, ei ole kyse siitä, että aikuinen ratkaisee ongelman ja pakottaa lapsen toimimaan toivomallaan tavalla, pahimmillaan uhkausten ja kiristämisen kautta. Sen sijaan yhdessä etsitään ratkaisuja siihen, miten toimia ensi kerralla paremmalla tavalla. Yhteisen keskustelun, ihmettelyn ja pohdinnan kautta voimme saavuttaa lapsen syvemmän ymmärryksen tason sekä halun toimia oikein.

Miten saada lapsen aivot raksuttamaan?

1. Tärkeät pysähtymis- ja tunnetaidot

Jotta ajattelu sujuu, täytyy lapsen osata pysähtyä ajattelemaan. Pysähtymistaitoja voi harjoitella yhdessä esimerkiksi mindfulness harjoitusten tai itsesäätely harjoitusten avulla.

Pikavinkki 1: Höyhenhengitys

Toinen tärkeä on tunnetaidot. Kuten me aikuisetkin tiedämme, suuri tunne häiritsee ajattelua. Jos lapsi on vihainen, ei ajattelu suju. Tunteen tunnistaminen, sen sanoittaminen ja sääteleminen auttavat ajatuksia kulkemaan.

Vahvuus 2: Itsesäätely

Usein pyydän lapsia pysähtymään ja ajattelemaan. Yllättävän usein, kun lapsi pysähtyy hetkeksi, jo se auttaa lasta itse tekemään hyviä päätöksiä. Kun lapsi esimerkiksi pomppii sohvalla, en pyydä häntä lopettamaan. Kehotan häntä ensin kuvailemaan mitä tekee ja sitten miettimään tilannetta, esimerkiksi ”onkohan tämä meidän kodin sääntöjen mukaista?”, ”mitä voi tapahtua, jos pomppii sohvalla?” tai ”miltä muista voi tuntua, se että lapsi pomppii sohvalla?” Lapset toimivat monesti ennen kuin ajattelevat. Kyse ei ole tietämättömyydestä. Lapsen into vie suoraan toimintaan. Meidän tehtävä on auttaa lasta kulkemaan ajattelun ruudun kautta. Kun lapsi pysäytetään ajattelemaan, on lapsen mahdollista tehdä ajattelutyö yhdessä vanhemman kanssa. Yllättävän usein se riittää.

2. Näytä ajattelun mallia

”Pohditaanpa” kuulen lapsen käyttävän omaa pysähtymissanaani. Pysähtymisen ja ajattelun mallit alkavat selvästi tarttua pelkästään esimerkin avulla.

Maaret Kallio sanoo ”terve ihminen kuulee ääniä päässään”, kuten kannustavan sisäisen äänen. Itse rohkaisen puhumaan ääniä myös ulos. Lapsi ottaa meistä mallia ja opettelee meidän toimintamme kautta. Hän kuulee mitä puhumme, mutta ei voi nähdä mitä ajattelemme. Sen takia ajatuksia on välillä hyvä myös puhua ääneen. Kun yritän ratkoa jotain tilannetta, kotona tai lapsiryhmän edessä, puhun paljon ääneen. Samalla lapselle aukeaa mahdollisuus osallistua pohdintaan.

Katselen kerhohuoneessa seiniä lasten leikkiessä. ”Mihinköhän saisin laitettua nämä teidän uudet askartelut näkyviin? Seinät alkavat jo olla aika täynnä.” pohdiskelen ääneen. ”Katto ei kyllä toimi.” rajaan pois mahdollisuuksia. Jatkan ääneen puhumista ja vaihtoehtojen pohtimista, kunnes kuulen takaani pienen äänen ”Mitä jos otetaan jotkut vanhat pois? Voitaisiin saada ne kotiin.” Tartun heti ehdotukseen: ”Erinomainen ehdotus. Tehdään niin!” Olisin voinut tehdä tämän kaiken täysin hiljaa ja vain alkaa ottamaan vanhoja askarteluja pois ja laittaa uudet tilalle. Olisin kuitenkin missannut hyvän opetustilaisuuden.  Tällä tavalla tehden lapsi pääsi osaksi pohdintaa, kokemuksen auttamisesta ja ratkaisusta.

3. Ole ajattelun apupyörät, älä ohjaustanko

Tue lapsen pohdintaa kysymyksin. Älä anna valmiita vastauksia, jos lapsen on mahdollista ratkaista tilanne itse.

Lapsi saapuu ilman reppua iltapäiväkerhoon. Huomaan heti lasta harmittavan. Menen hänen luokse. Pyydän häntä kertomaan mitä tapahtui. Lapsi kertoo, että reppu oli jäänyt naulakkoon, kun oli mennyt käymään vessaan ennen lähtöä ja sitten innoissaan juossut kavereiden perään. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Kysyn lapselta, mitä hänen mielestään asialle voisi tehdä? ”Kerro sinä minulle vastaus” hän aloittaa odottaen aikuisen automaattisesti ratkaisevan asian. En kuitenkaan aio päästää häntä niin helpolla, vaan kysymysten kautta johdattelen häntä ratkaisemaan tilannetta. Hetken kuluttua olemme saaneet listattua paperille muutamia ratkaisu ehdotuksia: ”Lapsi ottaa repun mukaan vessaan”, ”Lapsi pyytää kavereita muistuttamaan repun mukaanotosta” tai ”Lapset muistuttavat toisiaan tavaroiden mukaanotosta.”, ”Lapsi laittaa kännykkään muistutuksen soimaan aina koulun päättymisaikaan”. Tarkastelemme eri vaihtoehtoja ja päädymme kokeilemaan kännykkämuistutusta.  Ohjelmoimme kännykän lapsen koulun loppumisaikojen mukaan. Seuraavalla viikolla tarkastelemme, miten valinta on toiminut ja päätämme jatkaa hyvin toiminutta muistutusta. Parissa viikossa lapsi on sisäistänyt asian niin hyvin, että laittaa muistutuksen usein pois päältä jo ennen koulusta lähtöä ja reppu muistuu silti mukaan. 

Jotta lapsi oppii ajattelemaan, hänellä täytyy olla myös mahdollisuuksia opetella itsenäistä ajattelua. 

4. Pysähdy ihmettelemään, muista hassutella

Ajattelu vaatii pysähtymistä ja ihmettelyä. Kun lapselle uusi tai haastava tilanne tule eteen, pysähdy ihmettelemään yhdessä lapsen kanssa. Vaikka tietäisit vastauksen, voit ”esittää” tietämätöntä. Anna lapsen toimia ”opettajana” ja samalla hän oppii itse!

Opettaa voi myös hassuttelun kautta.

Olemme lähdössä viisivuotiaan poikani kanssa ulos. Olen vielä yöpaidassa, kun huikkaan ”joko mennään?”. Poikani katsoo minua ja nauraa ”Et sä voi lähteä ulos noin”. ”Jaa. No mitä sitä täytyisi tehdä ennen lähtöä?” kyselen ”ihmetellen”. Poikani mutristaa suuta, miettii hetken. ”Ainakin pitää pukea” hän vastaa. ”No puetaanko yhdessä?” innostan tällä tavalla lasta myös pukemaan. ”Joo!” Pukemisen jälkeen poikani luettelee vielä mitä tavaroita on hyvä ottaa mukaan: Avaimet, laukku, kännykkä. Haen niitä lapseni ohjeiden mukaan. Mitä lapsi on saanut tilanteesta? Mahdollisuuden läpikäydä ulos lähtemisen askeleet aikuisen tuella. Toivon, että tämä auttaa lastani tulevaisuudessa, kun hän lähtee itsenäisesti ulos kouluun tai kavereille. 

5. Ohjaa kohti omaa oivallusta

Mikään ei ole parempaa, kun nähdä lapsen silmissä valon syttyvän oivalluksen hetkellä. Kun ankaran pohdinnan jälkeen aivoissa tapahtuu yhteys, kulmat nousevat ylös ja suu aukeaa ahaa-elämykseen.

”Nyt mä tiedän!”, ”Mulla on ehdotus”, ”Hei, voisko tää toimia?” ovat aina ihania lauseita kuulla. Siinä tulee esiin lapsen ajattelun tulos. Voimme olla myötäinnostujia ja pääsemme jakamaan lapsen kanssa onnistumisen tunteen.

Liiallinen ohjaus vie pois lapselta oivalluksen mahdollisuuden. Anna lapsen itse etsiä vastausta. Vaikka se kestäisi pidempään. Vältä kiusausta kertoa lapselle miten asia tehdään, jos lapsella on mahdollisuus ratkaista asia itse.

6. Vahvista kunnioitusta ja kuuntelua

Usein kun aikuiset puhuvat tottelemisesta, he todellisuudessa toivoisivat, että lapsi kuuntelisi heitä ja toimisivat yhdessä sovittujen sääntöjen tai tilanteen edellytysten mukaisesti. Asioiden mutkattoman sujumisen kannalta onkin hyvä vahvistaa lapsen ja aikuisen välistä kunnioitusta ja kuuntelemista. On hyvä muistaa, että kunnioituksen ja kuuntelemisen kautta luotu yhteys auttaa lasta kohti syvempää ymmärrystä.

Kun lapsi kunnioittaa ja kuuntelee muita ihmisiä, hän myös paremmin toimii yhteisten sääntöjen mukaan ja osaa ottaa huomioon myös toisen tarpeet ja toiveet.

Vinkki! Luonteenvahvuuksista lapsen omaa ajattelua tukee muun muassa itsesäätely, harkitsevaisuus, näkökulmanottokyky ja arviointikyky. Näitä vahvistamalla tukee lapsen omaa ajattelua.

Miten tämä sitten käytännössä menee?

Pysähdy tilanteeseen. Pyydä lasta kuvailemaan tilannetta tai toimintaansa. Pohdi tilannetta yhdessä kysymysten kautta. Anna lapsen tehdä oivalluksia. Kannusta ja kehu kun tilanne ratkeaa.

Muista! kehua myös yrittämisestä. Vaikka tilanne ei kerralla ratkeaisi, yrittämisestä kehuminen rohkaisee lasta myös seuraavan kerran miettimään.

Lapsen tulisi lähteä tilanteesta paremmin tiedoin ja taidoin, jotain uutta oivaltaneena ja oppineena!

Yksi asia joka on hyvä muistaa eri ikäisten lasten kanssa, on ajattelun rajat. Nämä liittyvät lapsen kehitystasoon. ”Lapselta on turha vaatia sellaista, mihin lapsen aivot eivät vielä pysty.” opettaa Tiina Huttu. Lapselta ei kannata vaatia aikuisen ajattelua, mutta sopivan haasteellinen taso kehittää lapsen ajattelua.

Aivan pieni lapsi voikin tehdä ajattelua esimerkiksi vaihtoehtojen kautta. ”Haluatko punaisen vai sinisen hatun?” Vaikka päätöksellä ei sinänsä ole väliä ulkoilun kannalta, opettaa se pysähtymään ja laittaa lapsen aivot raksuttamaan sekä opettaa tekemään päätöksiä. Se myös osallistaa lasta ja kasvattaa lapsen minäpystyvyyttä, kun pääsee vaikuttamaan omaan arkeen.

Aina ja joka tilanteessa?

Tilannekohtaisuus on toinen. Kuten me aikuiset, samoin lapsi voi olla välillä liian väsynyt, nälkäinen tai joku muu asia estää ajattelua. Silloin on hyvä, että aikuinen ottaa ohjat käsiinsä, vastaa lapsen tarpeeseen ja johtaa toimintaa.

Päiväkerhon jälkeen lapsi tuntuu taantuneen vauvaksi. Mikään ei tunnu sujuvan. Minun pitäisi tehdä kaikki. Riisua lapsen vaatteet ja syöttää ruoka. Kaikki pyynnöt ja kehotukset kaikuvat kuuroille korville.” kertoo eräs äiti.

Usein lapset tsemppaavat ja säätelevät käyttäytymistään niin paljon päiväkodissa ja – kerhossa tai muussa hoidossa, että vanhemman luo palattuaan jännitys purkautuu. Lapsi ei yksinkertaisesti jaksa keskittyä, kuunnella tai ajatella. Kotiin paluuseen kannattaakin sijoittaa pieni lepo ja hengähdyshetki. Näin lapsella on mahdollisuus kerätä voimia ja sen jälkeen ajattelukin toimii paremmin.

Joka kerta?

Kuulen jo sinun, rakas lukijani, tuskailevan sitä, miten tämä vie paljon kauemmin kuin pelkkä komentaminen. Se on totta, mutta työ nyt, säästää moninkertaiselta työltä huomiselta. Kun opetamme alusta asti lasta ajattelemaan, säästyy monilta toistoilta ja huolilta. Kun lapsi oppii pohtimisen ja ajattelun mallin, hän käyttää sitä myös muualla. Silloinkin kun kukaan aikuinen ei edes ole paikalla. Voimme luottaa siihen, että lapsi osaa ajatella myös itse.

Välillä jokaisella meillä on käytössä oikopolut, kun olemme väsyneitä tai kiireisiä. Pysähtymisen ja ajattelemisen hetkiä kannattaa kuitenkin lisätä arkeen aina kuin on mahdollista. Yksikin hetki päivässä lisää lapsen oman ajattelun taitoja!

22016709_10155758442284850_1133323929_o.jpg

Kehotukseni onkin.

Älä opeta lasta tottelemaan, opeta lapsi ajattelemaan! 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s