Lapsimessut – Parhaat palat ja ensi vuoden muistilista (sis. linkin arvontaan)

Viikko on vierähtänyt ja vieläkin laulattaa kevät ja lapsimessut. Mielessä on myös haikeutta. Siinä ne sitten olivat ja melkein vuosi seuraaviin. Pieni throwback messutunnelmiin auttaa ikävään. Messuilla nimittäin tuli tehtyä monia uusia löytöjä ja tuttavuuksia. Vaatekaappiin tuli uusia nimikkeitä, tarvikekaappiin uusia välineitä ja aivoihin uutta infoa.

Aloitin messut perjantaina menemällä kuuntelemaan Ami Lindholmin esittelyä kirjoittamastaan ja kuvittamastaan Vauvakirjasta. Lindholmin kuvat olivat jo aiemmin tuttuja Kaksplus-lehden sivuilta, mutta nyt Amin vauva-ajan kokemukset ja vinkit ovat koottu kokonaiseksi kirjaksi. Ami kertoi hyvin maanläheisesti siitä miten vauva-aika alkaa suuresta hämmennyksestä. Jokaisen vauva-aika on tietenkin omanlaisensa, mutta omia kokemuksiaan jakaessa hän on huomannut kuinka universaaleja vauva-aikaan liittyvät ajatukset ovat. Kirjan valmistumisprosessista Ami summaa hauskasti, että suosittelee vauvojen tekemistä, on nopeampaa tehdä kuin kirjat ja leffat. Seuraavaksi suunnitteilla on nimittäin siirtyminen liikkuvan kuvan pariin ja tekeillä on rintamaidon täytteinen lyhytfilmi. Sitä jäämme innolla odottelemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ami Lindholm ja Vauvakirja

Tämän jälkeen piti käydä pyörähtämässä lasten muotinäytöksessä, jossa aivan ihanat lapsimallit esittelivät tulevaa mallistoa. Mukana lavalla vaatemerkeistä olivat Blaa!, Metsola, Mainio ja Gugguu. Ihaninta näytöksessä oli tietenkin lapset. Miten aitoja ja ainutlaatuisia he olivatkaan! Useita heistä jännitti, mutta se vain lisäsi heidän suloisuutta. Lasten muotinäytöksen juontaja Mona Liukkonen osasi hommansa, kun kannusti yleisöä koko ajan taputtamaan ja osoittamaan suosioita rohkeille lapsimalleille. Oli hienoa saada tutustua uusiin mallistoihin, mutta parhaiten mieleeni jäi se, kuinka lapsilähtöisesti näytös oli toteutettu. Lapset tulivat jos uskalsivat ja kannustuksen kautta heitä rohkaistiin lavalle. Vaikka lapsia jännitti, heillä näytti myös olevan hauskaa. Mikä oikeastaan tässäkin tapauksessa on kaikkein tärkeintä.

Lasten muotinäytös.JPG

Gugguun reippaat mallit ja juontaja Mona Liukkonen.

Näytöksen jälkeen pidin pienen ruokatauon ja sitten oli aika herkkujen eli näytteilleasettajien kiertämisen.

Breden Kids oli minulle ennalta tuttu merkki ja meninkin sinne oikopäätä. Hypistelin housuja ja paitoja sekä suosikkejani, hattuja. Olen aikanaan tutustunut Breden merkkiin siskoni lahjaksi antaman hatun kautta. Siitä hatusta tuli heti poikani lempihattu ihanien kuvien ja mukavuuden takia. Kyseinen hattu on jo jäänyt pieneksi ja olikin uuden hatun aika. Ja mikä tuuri minulla olikaan! Löysin pojalleni todella kätevän kypäräpipon, jossa on hattu ja kaulahuivi yhdessä. Pipo näyttää vielä ninjan asusteelta, joten käytännöllisyyden lisäksi malli on pienten poikien mieleen. Omaa silmää viehättää kettukuviot, joten tietenkin kangasvalinnaksi osui upea kettukuosillinen versio. Lisää kypäräpiposta.

Breden Kids.JPG

Breden Kidsissä yhdistyy käytännöllisyys, mukavuus ja värikkyys!

 

Bredenin kypärämyssy.jpg

Poikani nimesi uuden hatun ”ninjahatuksi”. 🙂 Äidistä parasta pipossa on käytännöllisyys. Pipo peittää niskan ja kaulan kunnolla.

Silverjungle oli tuttu nimeltä, mutta vasta paikalle mentyäni huomasin minulla olevan jotain yhteistä merkin kanssa. Hyvinkää! Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Hyvinkäällä, mutta vasta nyt tajusin, että hyvinkääläiset naiset ovat Silverjunglen menestyksen takana. Keskustelimme sitten pitkät pätkät Silverjunglen synnystä ja leviämisestä sekä yrityksen arvoista, joista erityisesti ekologisuus sekä eettisyys osuivat lähelle omaa sydäntä. Suomalainen suunnittelu yhdessä hyvien arvojen sekä erinomaisen hinta-laatu-suhteen kanssa aiheuttivat sen, että Silverjunglen tuotteita tuli hankittua myös meidän perheen vaatekaappiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Silverjungle merkin takana on iloista energiaa

Välillä piti lepuuttaa jalkoja ja se oli helppo tehdä Ruutuaika koukuttaa lapsia – luennon parissa. Ruutuajasta tulee keskustelua jokaisella vanhemmille pitämilläni kursseilla. Mikä on oikea määrä? Miten rajoittaa lapsen ruutuaikaa? Mitä muuta voi antaa tilalle? Miten ruutuaika vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Kysymyksiä ja pohdintaa on paljon, koska me, jotka nyt olemme vanhempia, emme ole omassa lapsuudessa joutuneet kohtaamaan tätä asiaa. Tilanne on uusi, mutta onneksi myös hyvää asianmukaista tietoa jakavia tahoja on monia. Muun muassa luennon takana oleva neuvokas perhe, lisäksi mediataitokoulu sekä perheaikaa -sivusto.

Ruutuaikaluento.JPG

Luennoitsijalla oli vankkaa tutkittua tietoa ruutuajan vaikutuksista lapsen kasvuun ja kehitykseen/Lapsiperheasiantuntija, erityisopettaja Anne Kuusisto

Ruutuaikadia.JPG

Ruutuaika koukuttaa lapsia luennon – dia

Ipanainen on pakollinen hypistelypaikka ja tällä kertaa kävin hypistelemässä muun muassa By Pinjan silikonisia imetyskoruja ja ihmettelin kehityksen kulkua. Mietin, miten oma poikani vielä viisi vuotta sitten imeskeli maalit (ja ties mitä kemikaaleja) pois puukoruistani vauvana sylissä ollessani ja imetyksen ohessa. Nyt jos olisin imetysvaiheessa, ostaisin heti tällaiset vauvalle turvalliset ja viihdyttävät korut. Lisäksi kävin tsekkaamassa ezpsin ruokailualustat.   Olemme nimittäin törmänneet kotona uuteen ilmiöön. Lapsen mielestä ruoat eivät saa koskettaa toisiaan. Kitinää tulee jos tomaatit koskettavat pottumuussia tai liha kurkkuja. Tavallisella lautasella kosketuksia on vaikea välttää. Tällaiset lokeroidut ruoka-astiat ovat helpoin ratkaisu. Meni siis hankintalistalle!

Ipanainen.JPG

Ipanaisen kohdalla oli koko messujen läpi säpinää.

Kiddexin osastolla silmäni osuivat heti Milestonen kortteihin. Olin jo ihaillut niitä muiden bloggaajien sivuilla ja miettinyt näidenkin kohdalla, miten olisivat olleet kätevät vielä lapsen vauva-aikana. Ajattelin, että oman 5-vuotiaan kohdalla vauva ja juniori kortit ovat jo taakse mennyttä aikaa. Meinasin jo mennä eteenpäin, kun löysinkin jotain itselleni ja omaan tilanteeseen sopivaa. Milestone The Original Mini Cards. Kortit TYHJILLÄ RIVEILLÄ. Näihin voin siis kirjoittaa aivan mitä vain. Lapsen lausahduksia. Saavutuksia. Opittuja taitoja. Päivän tunnelmia. Ihan mitä vain.

Aion ottaa nämä käyttöön ja Instagram tililläni voi seurata, millaisia kaikenlaisia käyttötarkoituksia korteille keksinkään. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä muutama niistä kymmenistä näytteilleasettajista, jotka päivän aikana kiersin. Vaikka aikaa oli koko päivä, niin täytyy myöntää, että en ehtinyt kiertää läheskään kaikkia näytteilleasettajia päivän aikana. Puheliaisuuteni takia jäin juttelemaan monien näytteilleasettajien kanssa pitkäksi aikaa ja aika tuntui vain ”valuvan käsistä”. Sain kuitenkin viettää useita mukavia keskusteluhetkiä ja sain tietoa paljon uusista tuotteista ja merkeistä.

Päätin perjantain vierailun nauttimalla alkuperäisistä suunnitelmista poiketen jättisaippuakuplaesityksen täysin itsekseni (jos lasta ei myöhemmin kiinnostaisikaan). Esitys oli vangitseva ja tuntui, että palasin sen kautta jonnekin lapsuuden kesiin. Mielikuvissani istuin lapsuudenkotini rappusilla puhaltamassa kuplia ja katsomassa, kuinka ne hiljalleen leijailee tuulen mukana kaukaisuuteen. Rauhoittava tunne valtasi minut katsellessani ja esitys oli hyvä päätös mainiolle ensimmäiselle päivälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saippuakuplien ihanaa lumoa

Lauantai jäikin tällä kertaa väliin töideni takia, mutta sunnuntai oli meidän perhepäivä. Meidän perheen poikien suosikki löytyi heti. Jo ovelta he bongasivat jossain pörräävän lentokoneita ja kiiruhtivat läpi lapsimessujen näytteilleasettajien kulmassa olevaan – model expoon. Lentokoneet, legorakennukset, laivat ja muut veivät niin pienen kuin isommankin pojan huomion. Päivä alkoi siis tutkimusretkellä lentokoneiden, autojen, laivojen ja rakennusten ihmeelliseen maailmaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Legorakennelmien ihmeellinen maailma. Tuolta piti etsiä yksi legohahmo – Darth Vader. Meidän pojilla meni sen löytämiseen kaksi minuuttia. 😀

 

Model Expo Laiva.JPG

Oma lemppari model expon puolella olivat ihanan rauhallisesti lipuvat laivat.

Kädentaitomessut tuli valitettavasti vain käveltyä läpi, vaikka tarjolla oli vaikka mitä ihanaa. Muistiin seuraavalle vuodelle – Varaa vapaaksi kaikki kolme messupäivää!

 

Kädentaito.JPG

Kädentaitojen ainoa pysähdyspiste

 

Pojan messujen kohokohdat oli helppo tietää. Poliisi ja paloauto! Poikani  haave on isona olla palomoottoripyörämies. Palomies, joka ajaa palopaikalle moottoripyörällä (ehkä tällainen ammatti on tullut siihen mennessä, kun poikani on kasvanut isoksi?). Sunnuntain ”pakollisiin” kuului siis poliisiautoon tutustuminen ja paloautossa käynti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poliisiauton tilojen ihmettelyä

Seuraavana meidän listalla oli eläinystäväni, jossa kävimme katsomassa hienoja koiratemppuja ja tutustumassa eri koirarotuihin. Koirat ovat olleet poikani kiinnostuksen kohteena jo pitkään. Onneksi tällaisissa tilaisuuksissa on mahdollista käydä hillitsemässä koirakuumetta, sillä aikuisten allergioiden vuoksi, ei meidän perheeseen koiria voi ottaa. Tutustuimme kyllä messuilla myös allergisoimattomiin koirarotuihin, joten kuka tietää, miten kauan koiraton koti – päätös pitää. 🙂

Eläinystävät.JPG

Sunnuntain messuvierailupäivä päättyi ostoksiin. Ei ollut vaikeaa tietää mitä oma poikani halusi ostaa, vaan eläimien katselun jälkeen pienet jalat palasivat viivana lapsimessujen puolelle suoraan Pii Poo:n osastolle. Niin kuin naisella ei voi olla liikaa laukkuja tai kenkiä, ei pienellä pojalla voi ilmeisesti olla liikaa legoja.

Lapsimessut lego.JPG

Pienten poikien aarrearkku.

”Huomenna on äiti parempi päivä” lohduttaa viisivuotias poikani lähtiessämme kotiin lapsimessuilta. Syynä ei ole kuitenkaan se, että messut olisivat menneet jotenkin huonosti, vaan se, että tänään vain mieheni ja poikani tekivät ostoksia. Poikaa jäi ihmetyttämään, miksi äiti ei saanut mitään. Lohdutin häntä, että tein ihan tarpeeksi ostoksia perjantaina. Tämä selitys kelpasi pienelle miehelle. 🙂

Lapsimessut lähtö.JPG

Pienen ja ison miehen messulöytöjen kanssa kohti kotia

Sunnuntai-iltana jalat olivat muussina. Askeleita oli kertynyt viikonlopun aikana varmasti tuhansia ja tuhansia. Harmitti, että ei ollut askelmittaria mukana. Se täytyy laittaa ensi vuoden muistilistaan ja kertyi sinne muitakin asioita.

Ensi vuoden messujen muistilistaan kertyi seuraavia asioita:

  1. Muista askelmittari (Saa samalla päivän kuntoilut)
  2. Varaa kolme päivää tyhjäksi kalenterista (Jotta ehtii kiertää kaikki osastot)
  3. Ota eväät myös aikuisen omana päivänä (Koska nyt meni liikaa herkutteluksi 😉 )
  4. Jos löytyy, niin mukaan vielä mukavammat kengät (tennarit!) tai vaihtokengät. (Sillä jalat tuli kuitenkin kipeäksi kävelykengissä)
  5. Ensi vuoden messusuunnitelmaan varaa aikaa myös siirtymisiin. (Sillä tänä vuonna olin unohtanut)

Täytyy laittaa lista hyvään talteen. Seuraavat messut 20.4.22.4.2018. Enää 352 päivää seuraaviin messuihin… 😀

Lapsimessuilta tarttui mukaan sellaisia löytöjä, jotka toivat iloa elämään. Haluan laittaa hyvän kiertämään ja jakaa myös teille näitä parhaita paloja, joten tein hankinnat kaksin kappalein. Arvonnassa Bredenin kettukuosinen kypärämyssy (koko 50-52), Ami Lindholmin vauvakirja, Silverjunglen neulepipo (koko 55-57) ja Ainun sininen ensipupu. Voit osallistua joko kaikkien tai vain osan tuotteiden arvontaan. Arvonta löytyy Positiivisen kasvatuksen facebook-sivuilta. Arvontaan voi osallistua 5.5.2017 kello 23.59 asti. Voittajat julkaistaan 6.5.2017.

Lapsimessut arvonta.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s