Saako tälle edes nauraa? – kasvatus puntarissa

Kysymyksen jälkeen laskeutuu syvä hiljaisuus. Kukaan ei vastaa heti vaan otsat rypistyvät ja kaikki vaipuvat mietteisiinsä. Mistä asioista voi oikein vitsailla, missä on hyvän huumorin raja? Kaikki tietävät Hugleikur Dagssonin kirjat ja niiden useinkin hyvinkin hyvän maun rajoilla keikkuvan huumorin. Nyt kysymyksessä on vanhemmuus ja kasvatus. Kysymys osuu ytimeen.

Saako tälle edes nauraa?

Olemme kokoontuneet eräänä tuulisena syyskuun päivänä muutamien vanhempien kanssa miettimään yhdessä kasvatuspuntari – kampanjaa ja tutustumaan varsinkin videomateriaaliin, missä monille tutut siskonpeti – sarjan koomikot esiintyvät. Olemme keskustelleet blogini viikon aiheesta, huumorintajun vahvuudesta. Tämä kampanja on noussut esiin keskusteluissa. Videot ovat nostaneet ristiriitaisia tunteita. On hymyilyttänyt, naurattanut, suututtanut ja itkettänyt.

Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen otan käteen tabletin ja lähdemme katsomaan ensimmäistä videota.

”Tällaistahan se on. Sun päässä on vaikka mitä ajatuksia, mutta et sä voi niitä sanoa ääneen. Vastaanottajana on kuitenkin lapsi, jolle ei voi sanoa kaikkea, mitä siellä oman pään sisällä liikkuu.”

”Välillä kyllä tekisi mieli puhaltaa kaikki ulos, mitä siellä pään sisällä pyörii. Mutta onneksi itsesäätely on toiminut, vaikka välillä on tehnyt tiukkaa. Juoksulenkit on auttanut mua. Siellä oon huutanut metsässä kaikki ulos.”

”Meillä ei ole vielä ollut tota kiroiluvaihetta. Toimiiko tollainen maksurangaistus todella? Mistä rahoista ne lapset niitä maksaa? Ei meillä ainakaan jaella mitään viikkorahoja.”

”Ei toiminut meillä. Lopulta tehtiin niin, että mietittiin yhdessä, mikä siinä kiroilussa oikein viehättää, miksi se ei meistä ole hyvä asia ja miksi me ei haluta kuulla sitä kotona. Kiroiluhan on arvoristiriita. Käytiin pitkä keskustelu ja siihen se loppui. Aika yllättävää.”

”Mua kyllä nauratti tässä eniten se unohtunut hame.”

”Tämä oli musta kaikkein paras! Yksinkertainen ja nerokas sanaleikki.”

”Mä taas samaistun tohon häpeään. Meillä ei mennyt ero niinkuin Strömsössä. Ei kyllä onneksi käytetty lapsia pelinappuloina, mutta paljon tuli eksälle sanottua asioita, jotka nyt hävettävät. Onneksi kaikissa lasten käytännön asioissa keskustelu ja arki sujuu. Muusta ei sitten tarvitsekaan enää puhua.”

”Musta tuntuu, että huonoista eroista puhutaan enemmän, mutta mun lähipiirissä on ollut myös monta niin kutsuttua ”hyvää eroa”, jossa ero on mennyt sujuvasti ja se on ollut loppujen lopuksi kaikkien kannalta hyvä asia. On saatu sovittua huoltajuudesta ja välit lasten kanssa on pysyneet hyvinä. Ainahan se on ikävää ja siinä on omat vaikeutensa, mutta ei sen tarvitse olla lasta ikuisesti traumatisoivaa.”

”Apua, toivottavasti ei olekaan. Aina kyllä nousee jonkun verran syyllisyyden tunteita, vaikka omat lapset jo tottuneet uuteen arkeen. Onneksi saatiin paljon tukea ja lapsetkin saivat puhua vapaasti omat tunteensa ulos. Ainahan sitä on jonkin verran ikävä sen toisen vanhemman luo oli sitten kumman vanhemman luona tahansa, mutta en sanoisi, että muuta vaikutusta ainakaan vielä näkyy. Meidän erosta on siis nelisen vuotta.”

”Niin ja riippuuhan se lasten iästä myös paljon.”

”Nykyään on kyllä paljon enemmän tukipalveluita. 90-luvulla kun katseli vierestä lapsuudenkaverin vanhempien eroa, niin ei ollut mitään. Eikä silloin puhuttu eron vaikutuksesta lapseen yhtä paljon kuin nykyään. Ero oli aikuisten välinen juttu.”

”Jämäkkää. Tää kertoo musta juuri siitä, että kaiken voi kääntää sanoilla vaikka mihin muotoon, vaikka teot kertovat ihan muuta. Ja jotenkin se oma toiminta on itselleen perusteltava. Ja varmasti ton ”jämäkän” äidin mielestä ton toisen äidin toiminta on taas täysin lepsuilua ja lapsista kasvaa varmaan täysiä yhteiskunnan lorvijoita.”

”Jotkut vanhemmat todella uskovat siihen, että tällaisella hallinnalla ja vallankäytöllä he tekevät hyvää lapsille. Tiukat, toistuvat arkirutiinit. Ei mitään yllättävää vaan aina samat asiat toistuvat samalla rytmillä ja se tuo turvaa. Lapset ja aikuiset tietävät juuri mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu.”

”Niin, toisaalta kun katsoo tota ”tiukkaa äitiä”, niin näyttää että sen ainoa keino kestää arki, on yrittää hallita kaikkea.”

”Joo, se näyttää olevan aivan hermoromahduksen partaalla. Joku päivä se löytyy lattialta repimässä hiuksia…munakellon tahtiin.”

”Tää näyttää siltä, että näiden seuraava osa on toi juuri nähty erosketsi. Ei taida toi parisuhdepuoli toimia myöskään, kun haaveissa on keskieurooppalainen kestävä rakastaja.”

”Tossahan on muuten yhdessä kohdassa sellainen tuplahaukkuminen. Tiukkisäiti sanoo lapsestaan, että se on veltto ja sitten lisää vielä, että isäänsä tullut. Onnistuu yhdessä lauseessa haukkumaan niin lapsen kuin miehenkin. Ei kyllä näytä noiden tulevaisuus hyvältä.”

”Yhden asian mä kyllä tiedän. Kun noi lapset kasvaa isoiksi, niin niiden kodista ei tule löytymään munakelloa.”

”Mä oon nähnyt tän jo kerran aiemmin ja mulle tuli niin paha olo noiden lasten puolesta ja halveksunta noita vanhempia kohtaan, että en halunnut katsoa uudelleen. Vaikka tiedän, että tämä on video, eikä totta. Musta tuntuu, että joku vanhempi voisi oikeasti toimia näin ja mun käy jo valmiiksi sääliksi sen lasta. Ymmärrän, tän some-koukutuksen ja kuinka siihen voi jäädä kiinni, mutta siis oikeesti, me ollaan aikuisia.”

”Meidän kotona on ihan tietoisesti alettu nyt vähentää somen käyttöä kotona. Tehtiin diili koko perheen voimin, että yhteiset illat on somerauhan aikoja. Puhelimet jää äänettömälle eteisen pöydälle. Kun meillä on kotona se yksi teini-ikäinen ja yksi alakoululainen, niin illat saattoi mennä sillä tavalla, että kaikki tuijotti milloin minkälaista ruutua tai pelaili tai snäppäili tai mitä milloinkin. Sitten kun ruokailutkin alkoivat olla enemmän kännykkään tuijottelua kuin vuorovaikutusta, niin alkoi hälytyskellot soimaan. Oli pakko tehdä jotain. Varsinkin kun huomasi itse syyllistyvän samaan. Nää tabletit on kyllä ihanan käteviä, mutta myös hirveen koukuttavia.”

”Ja kyllähän se kännykkään tuijottelu voi aiheuttaa myös aikamoisia vaaratilanteita. Tästä on kyl aikaa, mutta kerran olen nykäissyt yhden vanhemman ja vaunut pois ajotieltä, kun äiti vaan katseli kännykkää ja meinasi kävellä auton alle. Oli se kyllä suojatien kohdalla, mutta ei voi sokeasti luottaa siihen, että autoilijat on aina valppaina. Kyllä siinä on myös oma vastuu seurata liikennettä.”

”Myönnän, että mun toimintaan vaikuttaa, mitä muut ajattelee. Siksi en leikkipuistoissa tai julkisissa paikoissa edes kehtaa katsella pitkään kännykkää. Onhan se huono asia, että häpeä estää mua näppäilemästä kännykkää, kun on lapsen seurassa. Parasta tietenkin olisi se, että se lapsen kanssa vietetty aika on niin kiinnostavaa, että ei edes halua katsoa kännykkää. Mutta ei se hiekkalaatikolla istuminen aikuisesta kyllä niin mielekästä ole, että siitä jaksaa joka päivä hirveästi innostua.”

”Meillä kotona lapsi kyllä huomauttaa, jos katse on liikaa ruudussa. On se sitten kännykkä, tietokone tai telkkari. Meillä vaikuttaa kyllä se, että on vain yksi lapsi. Ei ole sisaruksia, joiden kanssa leikkiä, niin sitten on aikuisen oltava kyllä sataprosenttisesti läsnä.”

”Toi isä on ihana, mutta en kyllä ymmärrä miksi se lopussa menee tohon kännykän tuijotteluun mukaan. Sosiaalisen hyväksynnän haku? Ei uskalla olla erilainen? Ajattelee, että näin kuuluu tehdä?”

”Mä olisin kyllä tosi erilainen vanhempi, jos olisin mennyt aina muiden mukaan. Itse sitä täytyy pysyä arvojensa ja päätöstensä takana.”

”Ei oo kyl hirveen helppoa.”

”Oi, miten ihanat vaatteet ja noi silmälasit. Ääks!”

”Tässä on kyllä yhteen sketsiin saatu ängettyä tosi monta ”kuumaa perunaa” kuten muiden ja itsensä haukkuminen sekä vähättely, parisuhteen roolit, parisuhdeväkivalta, suorituskeskeisyys, sukupolvien väliset suhteet…ja sotatraumat.”

”Mutta eikö juuri tuohon aikaa just ajateltu, että kehumalla pilaa lapsen? Että se ylpistyy?”

”Sodan jättämät jäljet olivat myös aivan todellisia. Ei ollut tukea eikä traumojen käsittelytaitoja. Tunteet piti tukahduttaa eikä ainakaan saanut näyttää niitä.”

”Tunnetaidot on kyllä kehittynyt vuosien varrella ja varmasti tämä sukupolvi osaa paremmin niin sanoittaa kuin ilmaistakin tunteitaan.”

”Itsesäätely on kyllä mun mielestä mennyt alaspäin. Jotenkin sallitaan itselleen se, että välillä saa räjähdellä milloin kaupan kassalle, puolisolle tai lapsille. Laitetaan syyksi kiire, yhteiskunnan paineet tai muut ulkopuoliset asiat. Aina on joku ”hyvä” syy ja aina se syy on joissain ulkopuolella, aina joku muu kuin minä. Musta ei ole olemassa hyvää syytä, jonka takia saa huutaa kenellekään. Jos on liian kovat paineet tai muu asia painaa, niin se täytyy sitten käsitellä tai hoitaa jollain tavalla. Eikä purkaa sitä pahaa oloa muihin, etenkään lapsiin.”

”Toi on kyl ihan totta, mutta ei edelleenkään se helpoin asia toteuttaa.”

”Mä en ikinä ole huutanut kenellekään, enkä toivottavasti huudakaan. Musta tuntuu, että tää on myös temperamenttiin liittyvä asia.”

”Tässä on videossa on musta tän kampanjan ydin. Jos emme ajattele kasvatusta, emmekä seuraa miten asiat ovat muuttuneet, niin toistamme vaan niitä samoja virheitä, mitä edeltävät sukupolvet tekivät. On tullut todella paljon uutta tutkimusta kasvatuksen alalta ja meidän tulisi ottaa käyttöön kaikki uusi tieto.”

”Niin, ei meidän isovanhemmat ja vanhemmat tahalleen toimineet niinkuin toimivat. Ne eivät vaan tietäneet, mitkä vaikutukset sellaisella kasvatuksella on lapseen. Silloin oikeasti neuvottiin huudattamaan lapset uneen. Nyt ei sellainen tulisi kuuloonkaan.”

”Tää on mun lemppari. Musta tää kertoo siitä, miten meidän omat tunteet vaikuttavat siihen miten kohtaamme lapsen. Aluksi toi äiti ”helvetin pitkän päivän” jälkeen on ihan väsynyt ja siksi kiukkuaa lapselle. Mikä ei tietenkään ole oikein, mutta tekee sen silti. Sitten kun se kuvittelee, että toi mies flirttailee sille ja tulee siitä hyvälle tuulelle, niin sen jälkeen rakkauden tuulet puhaltavat myös tuon lapsen suuntaan.”

”Sillä on kyllä vaikutusta millainen päivä itsellä on, että miten suhtautuu lapsiin tai siihen omaan mieheen, jos siis sellainen on.”

”Omalla tavallaan tää on siis muistutus siitä, että pitää huolehtia myös omasta hyvinvoinnista, jotta jaksaa hoitaa sitä kotia ja lapsia. Olla ystävällinen muille ja kärsivällinen kasvattaja lapsilleen.”

Videoiden jälkeen palaamme vielä pohtimaan yleisesti koko kasvatuspuntari kampanjaa.

”Minusta tämä on todella hyvä kampanja. Lasten kasvatuksesta pitäisi puhua enemmän.”

Lasta ei voi kehua liikaa eikä kasvatuksesta voi puhua liian paljon.

”Ja mä uskon kyllä, että moni pystyy samaistumaan näihin videoihin. Ja tärkeintä on varmaan se, että löytää niitä yhtymäkohtia, jotka herättää ajattelemaan niitä omia sanoja ja tekoja. Niiden vaikutusta lapseen ja sen maailmankuvaan.”

”Onko näillä sivuilla videoita siitä, miten sitä kannustavaa kasvatusta sitten tehdään? ”

”Ai, niin kuin opetusvideoita? En oo ainakaan löytänyt, mutta paljon todella hyviä linkkejä eri sivustoille.”

”Eli näiden videoiden on tarkoitus vaan naurattaa ja saada meidät nauramaan vanhemmuudelle. Rikotaan rajoja?”

”Uskon, että tarkoitus on saada ajattelemaan sitä omaa vanhemmuutta ja kasvatusta, eikä vaan mennä silleen ”go with the flow” ajattelematta sen enempää, mitä kaikkea omasta lapsuudestaan siirtää omille lapsilleen.”

”Eikö tässä kampanjassa juuri ollutkin kyse siitä, että puntaroi niitä omia kasvatustapoja?”

Nyökkäilemme yhdessä samanmielisyyden merkiksi.

Vedän lopuksi yhteen videoista käytyjä keskusteluja. Olemme tunnin aikana ehtineet käsitellä monia aiheita. Olemme keskustelleet muun muassa siitä, kuinka puhua lapsille, vanhempien eron vaikutuksesta lapseen, somen käytöstä, aiempien sukupolvien jättämästä taakasta, siitä mitä siirtää omasta lapsuudesta omien lapsien kasvattamiseen, oman hyvinvoinnin huolehtimisesta ja jaksamisesta. Videot ovat herättäneet keskustelua ja saaneet meidät miettimään monia kasvatukseen ja perhe-elämään liittyviä asioita.

Mielestäni videot ovat tehneet tehtävänsä.

Vanhemmat selailevat vielä kasvatuspuntarin-nettisivuja.

”Tää on tosi yksinkertainen ja selkeä sivusto. Ekalla sivulla esitellään, mikä tää kampanja on ja toisella välilehdellä on vinkit ja linkit kasvatukseen liittyviin sivuihin. No ainakin niiden, jotka ovat mukana tässä kampanjassa.”

”Näköjään näistäkin löytyy huumoria.” jatkaa toinen vanhempi ja lukee artikkelia kuinka selviytyä äitiyden kielletyistä tunteista. ”Kuinka äidit voivat selviytyä ja löytää voimavaroja pikkulapsi perheen armottomassa arjessa? ” hän lukee hyytävällä äänellä ja pärisyttelee ärrää suureellisesti. ”Aika synkästi kirjoitettu. Mutta on täällä paljon hyvääkin. Rakentava suuttumuksen ilmaisu. Siinä on haastetta. Täytyy vielä harjoitella.”

”Tuleekohan tähän vielä jotain jatkoa? Jotenkin jään kaipaamaan enemmän. Nää linkit on aika nopeasti selattu läpi. Onhan noilla sivuilla toki muutakin luettavaa kun nämä avautuvat linkit. Mutta silti. Nyt on herätelty miettimään. Missä ne ohjeet jatkoa varten on?”

”Tässä on kyllä kivasti koottu näitä eri tahoja, jotka tukevat vanhemmuutta ja lasten kasvatusta. Ehkä tän on tarkoitus toimia ovena kaikille niille sivuille.”

”Tai esittelyseinä. Yhdessä paikassa kaikki tarvittava.”

”Nyt pitää kyllä oikeasti lähteä toteuttamaan sitä kasvatusta. On hyvä pohdiskella asioita, mutta se käytäntö kertoo mikä se todellisuus on.”

Vilkaisemme kelloa ja toteamme kaikki saman. Olemme puntaroineet omaa vanhemmuutta tällä kertaa ihan tarpeeksi.

14657727_10154658292059850_1706986906_n.jpg

Meidän ryhmä äänesti parhaimmaksi ”Lapset pelinappuloina?” videon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s