Maailmanrauha asuu lapsissamme

Kesken leikkien lapsi nukahtaa syliini. Katselen häntä ja mietin, miten kaunis on nukkuva lapsi. Katselen tummaa, pehmeää ihoa ja kauniita pitkiä ripsiä. Rintakehä nousee hengityksen tahdissa ja rauhallinen tuhina kuuluu jokaisella henkäyksellä. Mietin sitä pitkää matkaa, minkä tämäkin vasta kaksi ja puolivuotias lapsi on kulkenut. Lapsi perheineen on joutunut jättämään kotinsa. Matka tuhansien kilometrien päästä on ollut täynnä vaaroja, pelkoa, epätoivoa ja taisteluja. Moni on jäänyt matkalle. Silmiini piirtyy mediassa revitelty kuva melkein saman ikäisestä kuolleesta lapsesta, joka oli huuhtoutunut meren rannalle. Sen kuvan tuoma ahdistus on jäänyt sisääni. Hän ei selvinnyt. Tässä kuitenkin olen, sylissäni lapsi, joka selvisi samasta matkasta ja nukkuu nyt rauhassa sylissäni.

Sylissäni nukkuu selviytyjä.

Oma maailmantuskani helpottaa hieman. En voi auttaa kaikkia, oikeastaan minulla ei ole paljoakaan mitä tarjota, mutta täällä perheiden maahanmuuttajaleirillä voin ainakin tarjota sylini ja rakkauteni. Paikan, jossa lapsi voi hengähtää ja levätä.

Istuessani siinä mietteissäni, ympärilläni on hiljentynyt. Isommat lapset ovat menneet leikkimään sisälle tai keräämään mustikoita muiden ohjaajien kanssa. Istun lämpimässä kesätuulessa leirirannan penkillä. Käteni ovat puutuneet. Olen pitänyt lasta sylissäni jo tunnin verran. En kuitenkaan halua herättää häntä. Puutuneet käteni ovat pientä verrattuna siihen, mitä he ovat saaneet kokea. Ja minulla on tässä hyvä olla. Lapsen rauhoittava hengitys rauhoittaa myös minua. Suljen silmäni ja palaan pohdintoihin. Minulla on myös lapsi. Mitä jos me joutuisimme matkaamaan tuhansien kilometrien päähän? Jättämään kotimme, ystävämme ja tämän maan, jota rakastan. Pääsisikö oma perheeni perille? Selviäisimmekö ylitykset ja kaikkein tärkeimmäksi nousee kysymys. Olisiko matkani päämäärässä syli minun lapselleni?

Sylillä on mielestäni suuri merkitys ja tällä hetkellä haluan välittää sylilläni tälle lapselle viestin. ”Sinä olet tervetullut. Sinä olet rakastettu. Olkoon tämä sinun kotisi, niin kauan kuin haluat, vaikka koko elämäsi.”

Kahden tunnin nukkumisen jälkeen lapsi alkaa heräillä. Hän avaa pikkuhiljaa silmiään ja katsoo ympärilleen. Hetki on ohi ja ajatukseni palaavat taas leiriarkeen. On aika siirtyä syömään. Kannan lapsen sisälle äidilleen, jossa naiset ovat tehneet yhdessä käsitöitä. Käteni ovat kipeät ja puutuneet, mutta mieleni on keveä ja täynnä rakkautta. Tämä hetki oli tärkeä myös minulle.

En usko, että koskaan unohdan sitä.

Monella meistä on unelmia, joiden eteen teemme työtä. Ne voivat olla pieniä tai suuria. Yksityisiä tai yhteiskunnallisia. Alueellisia tai kansainvälisiä. Työhön, hyvinvointiin, perheeseen tai kasvatukseen liittyviä. Unelmia on yhtä monta kuin ihmisiä. Välillä unelmat voivat tuntua jopa mahdottoman suurilta, mutta suuret unelmat ajavat meitä eteenpäin.

Uskon tulevaisuuteen, jossa yhteiskunnallinen päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon onnellisuutta edistävistä tekijöistä. –Frank Martela

Meillä on kaikki edellytykset rakentaa Suomesta maailman ensimmäinen yhteiskunta, jossa kutsumuksellinen työ on enemminkin normi kuin poikkeus. – Tehdään Suomesta joukkokukoistuksen majakkamaa. – Lauri Järvilehto

Minulla on unelma. Siihen kuuluu avoimen ja monikulttuurisen Suomen lisäksi se, että ylilyöntejä ei enää tapahtuisi. Uskon siihen, että jos jokainen Suomessa asuva, edustipa hän mitä syntyperää, kansalaisuutta tai ryhmittymää tahansa, tuntee itsensä läpikotaisin, tarve ulkoistaa ongelmat johonkin ihmisryhmään katoaa. Ihminen, joka tietää, kuka hän on ei yleensä ajattele jonkun toisen olevan viemässä häneltä jotain pois, olivatpa ajat sitten taloudellisesti kuinka haastavia tahansa. – Maaretta Tukiainen

Minullakin on unelma.

Minulla oli aikaa miettiä sitä myös silloin, kun tämä lapsi nukkui sylissäni. Eikä unelmani ole mikään pieni, se on oikeastaan valtavan suuri.

Maailmanrauha asuu lapsissamme. Lapset syntyvät maailmaan uteliaina, myötätuntoisina ja täynnä rakkautta. He katsovat maailmaa rakkaudella, etsivät, tutkivat, haluavat kokeilla ja kokea uusia asioita.

Se mitä heistä kasvaa on jokaisen vanhemman ja kasvattajan käsissä. Vahvistammeko rakkautta vai herätämmekö pelkoa?

Jos käytämme uhkailua, kiristää ja lahjontaa. Annamme ne heille välineiksi. Aikuisina he käyttävät uhkailua, kiristystä ja lahjontaa ihmissuhteissa, työelämässä ja sen kautta he näkevät maailman. He käyttävät pelkokeinoja hallitakseen muita. Heidän käyttäytymistään ohjaa rangaistuksen pelko tai toivo palkkiosta. Jos käymme kotona valtataisteluja koston, väkivallan tai alistuksen kautta, oppii lapsi toimimaan samalla tavalla aikuisena.

Jos opetamme myötätuntoa, kunnioitusta, optimismia, empaattista johtajuutta ja positiivista kurinpitoa, annamme lapsellemme välineet toimivaan vuorovaikutukseen. Opetamme taitoja, jaamme tietoa ja kasvatamme viisautta. Annamme pohjan hyvälle mielenterveydelle, avaamme ovia vahvistaville ihmissuhteille, kutsumustyölle ja kokonaisvaltaiselle kukoistukselle.

Monen haaveita ohjaa unelma rahallisesta varallisuudesta, mutta meidän mittamme ei ole tilillämme olevat rahat, vaan ne ihmiset joita olemme auttaneet. Vastuu on meidän yhteinen. On helppo kääntää katse pois ja ajatella ”ei ole minun asiani”. Mutta joskus oman  lapsesi henki, voi olla sen lapsen käsissä, jolle käänsit selkäsi. Me emme kasvata lapsiamme yksin. Voima on yhteisessä tuessa, välittämisessä ja rakkaudessa. Koko kylä kasvattaa ei ole utopiaa, vaan yhteinen tavoite.

Tee kasvatuksessasi tekoja rakkauden puolesta. Vaali sitä rakkautta, jonka lapsi tuo maailmaan syntyessään. Ole ylpeä lapsestasi, sillä hänen sisällään asuu maailmanrauha

 Mitkä välineet sinä haluat antaa lapsesi elämänmittaiselle matkalle?

Valitsetko pelon vai rakkauden?

Ja muista: Maailmanrauha asuu lapsissamme.

Viimeisenä päivänä leirillä vietimme yhteistä hetkeä ennen kotiinlähtöä. Kerroin siellä leiriläisille, kuinka tämä lapsi oli nukkunut sylissäni ja näytin kuvan minusta ja lapsesta. Kerroin heille siitä, että se hetki sai minut ajattelemaan maailmanrauhaa. Kerroin, kuinka työni on opettaa vanhempia ja muita kasvattajia kasvattamaan lapsia empaattisella ohjauksella ja rakkaudella. Kerroin kuinka uskon tällä tavalla osaltani parantavani maailmaa. Kerroin unelmastani. Hiljaisuudessa kaikki kuuntelivat ja vain tulkin ääni, joka käänsi puhetta kuului oman ääneni lisäksi. Minua jännitti se, minkä vastaanoton puheeni saa. Näin vakavia ilmeitä, mutta myös hyväksyviä nyökkäyksiä. Tämä hetki päättyi taputuksiin, kättelyihin ja halaukseen. Jännitykseni katosi ja tilalle tuli toivo. Olen matkalla oikeaan suuntaan.

Unelmat ajavat meitä eteenpäin. Päätin vastikään pitämäni koulutuspäivän myös tähän tarinaan ja tähän tärkeään kysymykseen:

Unelmasi-kuva

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s