Hyvän mielen taidot ovat mielen herkku

Tätä kirjaa olen herkutellut pala palalta. Lukenut yhden osan. Pyöritellyt tekstiä mielessäni, makustellut ajatuksissani, soljauttanut sanoja suustani, kuullakseni ne ääneen. Osa on vierinyt sujuvasti kielen kärjeltä sointuviksi säkeiksi, insiroiviksi lauseiksi ja voimaannuttaviksi arjen ja työn välineiksi. Osa on vaatinut pidempää pureskelua ja sulanut hiljaa osaksi ajatusmaailmaani. Kirjan luettuani ymmärsin.

Hyvän mielen taidot ovat mielen herkku.

Tällä kirjalla voi ravita, kasvattaa, hoitaa ja hemmotella omaa mieltään, ajatuksiaan, tunteitaan ja koko aivokoppaa. 

Tutustuin kirjaan ja kortteihin kollegan kautta, kun pidin vuoden alussa ensimmäistä hyvinvointikurssia. Rakastuin niihin heti. Varsinkin kortit ovat mielestäni upeat ja kätevät, niin työssä kuin omassa arjessa. Tyhjänäkin hetkenä saa aivot vauhtiin kauniiden kuvien ja vahvistuslauseiden kautta.

Hyvän mielen taidot kirjan on kirjoittanut Maaretta Tukiainen.

Maaretta haluaisi hyvän mielen taitojen olevan jokamiestaitoja, joiden avulla kenen tahansa on mahdollista tuntea itsensä läpikotaisin. Itsensä tunteva ihminen on hyvinvoiva ja elää sovussa toisten ihmisten kanssa.

Ihminen, joka tietää, kuka hän on, ei yleensä ajattele jonkun toisen olevan viemässä häneltä jotain pois, olivatpa ajat sitten taloudellisesti kuinka haastavat tahansa.

Tämä lisää meidän kaikkien yhteistä hyvää ja hyvän mielen taidot ovat väline tämän unelman saavuttamiseen.

Vaikka tämä voi tuntua suurelta ja kaukaiselta, on kirja lähellä arkea ja täynnä pieniä askeleita kohti Maaretan (ja meidän kaikkien) unelmaa.

Kirja jakaantuu seitsemään hyvän mielen taitokategoriaan: Myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot ja itsensä johtamisen taidot. Ne sisältävät yhteensä 53 hyvän mielen taitoa, muun muassa kiitollisuus, joustavuus, haavoittuvuuden paljastaminen, anteeksi antaminen, unelmoiminen, pysähtyminen ja epävarmuuden sietäminen. Taitoja tarkastellaan esimerkkitarinan sekä erilaisten harjoitusten kautta. Tarinat avaavat mielestäni hyvin taidon tärkeyttä ja sen hyötyä jonkun toisen elämässä. Harjoitukset auttavat nostamaan taidon tärkeyden ja hyödyn minun elämässä. Tulee mieleen, että kirja toimintatapa on kertoa ensin, miten taidot ovat auttaneet jotakuta muuta ja sitten kysyä: Miten ne voisivat tuoda sinun elämään?

Hyvän mielen kortteja voidaan käyttää henkisen kasvun tukena monin eri tavoin. Voi pitää hyvän mielen hetkiä. Käyttää kortteja yksin tai muiden kanssa. Kirjassa on monia eri vinkkejä siitä kuinka kortteja voi käyttää. Itse käytän niitä työssäni ryhmien keskustelun virityksinä ja kotona oman mielen virittämiseen.

Nostan umpimähkään kortin numeron 26. Myötätunto itseä kohtaan. Hyväksyn itseni kokonaan. ”En sitten haasteellisempaa pohdintaa voinut tähän iltaan ottanut.” mietin. Ennakko-odotukseni olivat olleet jotain muuta. Olin odottanut raskaan työpäivän päätteeksi jotain keveää, iloista vahvistuslausetta, joka olisi puhdistanut mieleni ja antanut energiaa. Olen pettynyt. Pysähdyn kuitenkin kortin ääreen. Toisaalta. Tätähän juuri tarvitsen. Myötätuntoa itseäni kohtaan. Hyväksyn itseni myös väsyneenä, silloin kun voimat on vähissä. Osaan pysähtyä ja levätä. En yritä kaivaa jostain lisää sisua paahtaa vielä hetken ja tehdä vielä yhden työn. Työkaverin olisin jo käskenyt kotiin lepäämään välillä, itseäni ruoskin jaksamaan vielä hetken ja siihen päälle vielä toisen hetken. Suljen silmäni ja pettymys vaihtuu iloksi. Tähän hetkeen on hyvä pysähtyä ja levähtää.

20160731_220936

Hyvän mielen taidoista on iloa pitkäksi aikaa. Kirja on paksu (yli 400 sivua). Siitä löytyy varmasti jokaiselle jotain ja vaikka joku taito ei tällä hetkellä tunnu tarpeelliselta, voi se muutaman vuoden kuluttua olla ajankohtainen. Siksi tämä kirja on sellainen, joka ei minun kirjahyllystä tule häviämään.

Siitä on iloa moneksi vuodeksi.

Hyvän mielen taidot löytyvät myös facebookista. Siellä käydään vuoden 2016 aikana kaikki 53 hyvän mielen taitoa läpi. Sopivan rauhallisessa tahdissa, yksi taito viikossa.

Hyvän mielen kirjasta ja sen kirjoittajasta voi lukea lisää täältä.

Hyvän mielen kirjan ja siihen liittyvät kortit voi tilata tämän blogin kautta -25% alennuksella. Alennukseen

 

4 kommenttia artikkeliin ”Hyvän mielen taidot ovat mielen herkku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s