Päivä 24: Muistojen aistilaatikko

Avaan kannen ja ensimmäisenä nuuhkaisen. Tuttu tuoksu, mikä on jäänyt kiinni tavaroihin tulvahtaa nenääni ja nostaa esiin tuhansia muistoja. Ranneke äitiysklinikalta, ensimmäinen joulukortti, printattuja valokuvia, junalippuja, kortteja; keppejä ja kiviä, joita lapseni on kotirannalta kerännyt. Kaikkea tavaraa, mitä lapseni elämän alkuaskeleille on kuulunut. Hiplailen pitsiä jäätelökortissa ja mietin, kuinka tärkeää on muistella menneitä vuosia kaikin aistein. Jos minulla olisi vain kuvia tietokoneella, voisin hivellä kylmää ruutua jääden paitsi kosketuksen ja tuoksun aistimuksia.  Miten käy aistimuistojen digiaikakaudella?

Hyvää kannattaa säilöä. Sonja Lyubomirsky ja Rebecca Eanes molemmat kehoittavat tekemään muistolaatikoita ja -kirjoja. Ihminen tuntee asioita kaikilla aisteilla ja tutut tuoksut, maut, tuntoaistimukset ja visuaaliset virikkeet nostavat muistoja. Rebecca Eanes kehoittaa tutkimaan muistojen kirjaa juuri niillä väsyneillä ja kiukkuisilla hetkillä aktivoidakseen myönteisiä tunteita. ”Kaikki ei ole niin rankkaa, kun juuri nyt tuntuu”. Kun lapset vievät viimeisenkin hermopalasen, voi kuva hauskasta leikkihetkestä tai nuuhkaisu vauvasukista auttaa nostamaan hyvän muiston, aktivoimaan myönteisiä tunteita ja antamaan vielä yhden ylimääräisen energiasykäyksen päästä tilanteesta yli.

Eteinen  ja uloslähtö oli yksi haastepaikka muutamia vuosia sitten. Lähtöraivarit oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Itsesäätely oli haaste vanhemmalle ja lapselle. Aloin tietoisesti tehdä eteisestä rauhallista ja mukavaa paikkaa. Pehmeä matto, hauskoja kuvia, hyviä muistoja; kiviä ja oksia, mitä lapseni oli kerännyt, yksi vauvalelu, hymykuvia ja kukkia. Näin istuessani lattialla ei allani ollut inhottava, kylmä kaakelilattia, vaan lämmin matto. Saatoin haistaa kukkien tuoksun ja miettiä kivaa retkeä rannalla, eikä kierrokset nousseet yhtä korkealle kuin silloin kun kaikki muukin kiukuttaa. Vaikka korvani kuulivat kiukuttelua ja silmäni näkivät vastustelevan lapsen, sain osalla aisteillani myös positiivisia mielikuvia ja niillä rauhoitettua itseäni.

Päivän miete: Miten saisin hyvän säilöttyä tulevaa varten? Voisinko tehdä muistolaatikon, kerätä albumin vai mikä olisi minun tapani säilöä hyvää? Mitä laatikkoon tulisi? Karvatupsu lemmikin turkista, kuva valmistumispäivästä, ensimmäinen vauvalelu vai diplomi harrastustoiminnasta?

Päivän harjoitus: Tee aistimuistolaatikko tai albumi. Laita sinne niitä asioita, mitä haluaisit säilyttää ja johon palata myöhemmin.

Suljen laatikon ja laitan sen muiden viereen. Niitä on on vasta muutama, mutta määrä varmasti lisääntyy vuosien varrella. Tiedän jo nyt, että haluan vanhainkotiin nämä laatikot. Istuessani keinustuolissa, minulla on aikaa tutkiskella laatikoita ja olla iloinen niistä aistimuistoista, joita säästin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s