Iltapäiväkerhoryhmä 2015-2016

Iltapäiväkerho koostuu kolmestatoista ykkös- ja kakkosluokkalaisesta tytöstä ja pojasta. Ryhmässä on yksitoista poikaa ja kaksi tyttöä. Kerho on osa-aikainen (12–15). Koulupäivän pituudesta riippuen läsnäoloaika on lyhyimmillään puolitoista tuntia, ja pisimmillään kolme tuntia. Kerhossa halutaan tarjota ilon ja onnistumisen kokemuksia sekä tukea lapsen itsetuntoa. Kerhossa leikitään, pelataan, piirretään, maalataan ja askarrellaan. Siellä on aikaa rentoutumiseen, lukemiseen ja omaehtoiseen toimintaan. Kerhossa myös ulkoillaan, syödään välipala sekä varataan aikaa ja rauhaa läksyjen tekoon. Tänä vuonna huomaa hyvä – teeman mukaisesti keskittyä erityisesti lapsessa olevaan hyvään ja opettaa sekä käydä läpi luonteenvahvuuksia. (ote iltapäiväkerhosuunnitelmasta)

Mitä kohti?

Heti aluksi päätimme työparin kanssa, että ensisijainen tavoite on nostaa lapsissa esiin hyvää ja keskittyä hyvään toimintaan. Lisäksi opettaisin luonteenvahvuuksia, nostaisimme niitä esiin ja opettaisimme lapsia tunnistamaan niitä.

Sinnikkyyskuva - esitys

Yksi vahvuusseinämme suosikeista

Esiin ja näkyville!

Rakensin kauden aluksi seinälle esittelyn vahvuuksista kuvin ja selityksin, joihin lapset tutustuivat ohjatusti ja saivat muutenkin tutkiskella päivän aikana leikkien ja muun toiminnan lomassa.

Jokaiselle rakensimme myös vahvuustaulun. Tauluissa oli puu, jossa oksat kaikille vahvuuksille. Tarkoituksena oli täyttää puu sillä tavalla, että jokaisen käydyn vahvuuden jälkeen lapset saisivat pohtia miten paljon tunsivat itsellään olevan kyseistä vahvuutta. merkiksi laitettiin 1, 2 tai 3 lehteä (Yksi oli hieman, kaksi jonkun verran, kolme paljon). Näin saisimme myös lapset itse pohtimaan omaa itseään, vahvuuksiaan ja keskittämään katseensa itsessään oleviin hyviin ominaisuuksiin.

Ip - seinätaulu

Alkuperäinen lasten vahvuustaulu

 

Mitä, missä, milloin?

Tavoitteena oli käsitellä yksi viikko kerrallaan vahvuuksia. Pitää viikon aikana pari 10 minuutin harjoitusta liittyen kyseiseen vahvuuteen ja keskustella vahvuuden ilmentymisestä eri tilanteissa. Pitää nk. vahvuusteemaviikkoja. Luin ryhmälle kirjoja usein ruokailuissa ja niissäkin nostin esiin vahvuusnäkökulman. Pohdimme muun muassa, mitä vahvuuksia kirjan henkilöillä oli? Miten vahvuudet näkyivät henkilön toiminnassa? Onko tätä vahvuutta jollain meidän ryhmäläisellä tai muulla ihmisellä (läheisellä tai julkisuuden henkilöllä)? Miten voisin ottaa itseni käyttöön tämän vahvuuden?

Ip - harjoitus

Ensisilmäyksellä – mitä ominaisuuksia yhdistämme ihmisiin pelkän kuvan perusteella?

Alamäkeä ja suota!

Alku alkoi hyvin, mutta puolessa välissä tuntui, että tarvoimme suossa. Pelkästään ryhmän hallintaan meni energiaa, eivätkä lapset olleet enää kiinnostuneita harjoituksista. Lapset olivat väsyneitä ja me ohjaajat olimme väsyneitä.

Väsymys tuli siitä, että lapset olivat jo koko aamun koulussa tsempanneet ja tehneet keskittymistä vaativia tehtäviä. Iltapäivällä väsymys purkaantui ja tärkeämpää oli tarjota mahdollisuuksia palautua ja leikkiä vapaasti. Ei ollut enää mielekästä käsitellä vahvuuksia alkuperäisen suunnitelman mukaan, joten joululoman aikana päätin luopua siitä.

Kohti uutta!

Keväällä aloin keskittyä enemmän läsnäoloon, leikin ja tilanteiden seuraamiseen ja niissä ilmenevien vahvuuksien nimeämiseen.  ”Vautsi, tossa sä käytit selvästi näkökulmanottokykyä, kun selvitit ton kavereiden välisen riitatilanteen.”, ”Sun vahvuus on kyllä huumorintaju, kun keksit aina hauskoja juttuja, nauratat muita ja saat meidät kaikki viihtymään”. Vahvuudet välittyivät siis sanoistani. Menin myös enemmän mukaan peleihin, leikkeihin ja yleensäkin keskustelemaan lasten kanssa niitä näitä.

Lopetimme puiden rakentamisen ja tein lapsille pieni vahvuustaulun, johon siirsin temperamentti-lapun ja kuvan sekä tein neljä tähteä vahvuuksia varten.

Ip - seinätaulu - uusi

Lasten uusi vahvuustaulu: Temperamenttilappu, kuva, vahvuudet ja lopuksi lisättiin ohjaajien kuvaus lapsesta

Tuloksia, tuloksia!

Kevään edetessä asiat alkoivat selkiytyä ja ryhmä hitsautua paremmin kiinni. Välillä tuli luonnollisesti myös takapakkia ja päivät tuntuivat vaihtelevan yllättävän suuresti. Oli päiviä kun kaikki sujui ja kaikki leikkivät ja toimivat sovussa ja välillä kaikki tuntuivat räjähtävän yhdestä sanasta. Meno tuntui samalta kuin kotona sisarusten välillä, missä välillä rakastetaan, välillä riidellään ja sitten taas rakastetaan. Ryhmän luottamus toisiaan kohtaan kasvoi ja luovuus alkoi kukkia.

Havahdun siihen, kun lapset halailevat toisiaan leikin lomassa. Pallot lentävät ja taas halauksia. Eräs pojista on keksinut ”rakkauspallo”- nimisen pelin, joka toimi kuin polttopallo, mutta polttaessa toisen poltetun tuli halata polttajaa. Hymyilin koko iltapäivän seuratessani tätä peliä.

Yritin pitää näitä hetkiä mielessäni silloin, kun selvitin niitä tilanteita, joissa lapset olivat yrittäneet ratkaista tilanteita ei-niin-rakentavasti esimerkiksi fyysisellä voimankäytöllä tai huutamalla. Valoin uskoa siihen, että heissä on paljon hyvää ja rakkautta, uskoin heihin ja siihen, että he osaavat sopia välejä myös hyvällä tavalla. Vähitellen niin myös tapahtui ja aivan kevään lopussa ryhmä tuntui toimivan aivan itsekseen.

Olenko pettynyt siihen, että alkuperäinen suunnitelmani ei toiminut? En ollenkaan. Olen kiitollinen siitä, että ymmärsin luopua alkuperäisestä suunnitelmasta ja kuitenkin pitää kiinni tavoitteistani huomata lapsissa hyvää, nostaa sitä esiin, vahvistaa heidän uskoa itseensä, taitoihinsa ja kertoa vahvuuksista. Käytin luovuutta siinä, että lähdin katsomaan asiaa uudesta näkökulmasta ja ideoimaan juuri tälle ryhmälle sopivaa tapaa. Osasin pitää oman pettymykseni ja turhautumiseni poissa työstäni ja jatkoin vahvuuksien käsittelemistä ryhmässä, vaikkakin eri tavalla. Alkuperäinen suunnitelma olisi voinut toimia jollain muulla ryhmällä, mutta tämä ryhmä ja puitteet vaativat erilaisen suunnitelman. Siksi joustavuus onkin tärkeää suunnitelmia tehdessä, välttämättä tulee muutoksia ja joskus menee puihin koko homma. Tässä säilyi kuitenkin idea ja tavoitteet, vaikka toimintatapoja muutettiin. Ja se oli minulle tärkeintä. 🙂

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s