Aluksi: Olen mitä opetan

                                                     Olen mitä opetan.

Ennen harjoituksia haluan puhua esimerkin voimasta. Lapsella sosiaalinen mallintaminen on vahva ja esimerkin voima huikea. Olen sitä mieltä, että et voi opettaa sitä, mitä et itse hallitse. Jos oma itsesäätely vaatii kehittämistä, on vaikeaa opettaa lapselle itsesäätelyyn tarvittavia taitoja.

”Älä huuda minulle”, huutaa vanhempi kiukuttelevalle lapselleen. ”Niinpä, niin”, ajattelen, ”Miten tämä vanhempi ajattelee opettavansa, että huutaminen ei ole hyvä tapa kommunikoida, jos hän itse tekee samoin?” Samalla tavalla lyömällä ei voi opettaa, että fyysinen väkivalta on väärin tai haukkumalla todeta ”että älä puhu minulle rumasti”.

Jos tupakoit itse ja opetat lastasi olemaan tupakoimatta, annat ristiriitaisen kuvan. Tällä tavalla sanot lapselle, että ”älä tee niin kuin minä teen, vaan mitä minä sanon”. Aikuisen kannalta mietittynä, ottaisitko itse treenivinkkejä huonokuntoiselta ohjaajalta tai siivousohjeita sottapytyltä?

Jos haluat opettaa lapsellesi optimismia, hyviä vuorovaikutustaitoja ja muita taitoja, myös sinun pitää hallita ne. Joskus taitojen opettelu voi olla koko perheen yhteinen projekti, esimerkiksi muksuopin kaavalla, joskus on hyvä opetella taito ensin itsekseen ja sitten siirtää oppi lapsilleen. Esimerkiksi Martin Seligmanin Optimistic Child-kirjassa opetellaan kirjan taidot itse ja sitten opetetaan ne lapsille.

Välillä tuntuu, että vanhemmat vaativat enemmän lapsiltaan kuin itseltään. Mikä on esimerkiksi neurologisesti täysin nurinkurista. Lapsen aivojen kehitys on kesken, varsinkin otsalohkon. Miten voimme käskeä 3-vuotiasta hallitsemaan tunteensa joka tilanteessa, jos me vanhemmatkaan emme aina pysty? Tavallisesti aivan täysin kehittyneillä aivoilla.

Lasta kohtaan olevat odotukset tulisi suhteuttaa lapsen ikään. Lisäksi lasta tulisi ohjeistaa ja opettaa aina ikätasonsa mukaisesti. Esimerkin voima on mielestäni paras malli, koska siinä ei mielestäni voi mennä vikaan. Jos lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhde on kunnossa ja kunnioitus molemminpuolista, niin lapsi haluaa ottaa mallia aikuisesta.  Lapsi seuraa mitä vanhemmat tekevät ja matkii sitä. Pienet enemmän mekaanisesti, vanhemmat lapset myös ajattelumallien ja maailmankuvan näkökulmasta. He ottavat vaikutteita oman ikätasonsa mukaisesti. Mallintamisen lisäksi tulee sitten keskustelu ja neuvonta, jossa vanhemman tulee enemmän miettiä millä tavalla puhua juuri tämän ikäiselle ja tämän luonteiselle lapselle. Kuitenkin paljon arvoja saa siirrettyä lapselle ihan vain olemalla hyvä roolimalli. Se millainen roolimalli sitten haluaa olla, voi miettiä vaikka millainen vanhempi olen – mallin mukaan.

Kun siis siirryt harjoituksiin, niin mieti ensin omalta kannalta. Onko tämä minulle jo nyt ominainen tapa toimia ja jos ei, niin mitä minun tulisi tehdä, että sisäistäisin tämän taidon?

Lisää tietoa:

Furman, Ben

Muksuopin lumous. Helsinki: Tammi, 2010

 

Berger, Kathleen S

The developing person through the life span. New York, NY: Worth, 2011.

 

Seligman, Martin

The optimistic child. A proven program to safeguard children against depression and build lifelong resilience. First Houghton Mifflin. 1995.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s