Tie lapsen mieleen

DuploDuplopalikka toisen päälle kasaantuu pikkuhiljaa. Keltainen keltaisen päälle. Punainen punaisen päälle. Jokaiselle värille oma torni. Jos yritän antaa erivärisen palikan, kuin sillä hetkellä rakennettavassa tornissa on, hän lopettaa kasaamisen. Tämä oli ensimmäinen yhteinen leikki erään kolmivuotiaan lapsen kanssa.

Tämä lapsi oli tarkkailija. Seurasi muuta ryhmää, mutta ei puhunut, eikä lähtenyt leikkiin mukaan. Kysymyksiin hän vastasi nyökkäämällä tai pyörittämällä päätä. Tällaisen lapsen on helppoa hukkua ryhmään. Hän on kiltti ja kuuliainen. Olisi helppoa myös aikuisena vain antaa olla ja keskittyä ryhmärauhan haastajiin. Itse uskon kuitenkin aktiivisempaan työtapaan. Jokainen lapsi tulee kohdata yksilönä. Yritän etsiä tietä juuri tämän lapsen mieleen.

Aluksi aloitin tarjoamalla eri leikkejä lapselle. Kiinnostaako sinua autot, palikat? Tehdäänkö yhdessä palapeliä? Kaikkeen lapsi vain vastasi mutruhuulella ja pään pyörityksellä. Meni hetki, ennenkuin tajusin olevani liian aktiivinen. Otin etäisyyttä ja aloin tarkkailemaan lasta samalla tavalla kuin hän tarkkaili maailmaa.

Jari Sinkkonen antaa mielestäni parhaimman lastenkasvatusneuvon: 1. Katso lastasi 2. Katso lastasi 3. Katso lastasi. Miksi sitten katsoa lasta? Katsomalla opit tuntemaan lapsesi, etkä vain toteuta omia mielikuvia. Mitä sinun lapsesi tekee, tuntee, mistä on kiinnostunut, millainen hän on? Sinkkonen jatkaa, että mistään kasvatusopeista ei ole hyötyä, jos ne menee ohi, mitä juuri sinun lapsesi tarvitsee. Tästä olen myös samaa mieltä. Jokainen lapsi on yksilö. Ei ole mitään yhtä tapaa, joka toimii kaikille lapsille. Siksi oman lapsen tarpeiden tunteminen on erityisen tärkeää. Aloitin siis katsomalla lasta, seuraamalla hänen ilmeitään, liikkumistaan, tapaansa toimia.

Miten sitten lähdin lähestymään tätä lasta. Aluksi vain olemalla läsnä. Pitämällä sylissä, katsomalla silmiin (ensin pieniä hetkiä, koska vierasti myös liian pitkää katsetta). Leikkimällä muiden lasten keskellä niin, että lapsi oli sylissä. Rakentamalla pikkuhiljaa luottamusta. Tämä kesti muutaman kuukauden ja sen jälkeen duploleikki löytyi aivan yllättäen. Lapsi istui duplolaatikon vierellä, vihreä alusta edessään, mutta ei tehnyt mitään. Kokeilin aloitusta ojentamalla yhden duplon hänelle, jonka hän laittoi alustalle. Sen jälkeen toisen ja kolmannen, kunnes meillä oli neljä eriväristä tornia.

Kun löysimme leikin yhteisen sävelen, alkoi myös muut kanavat avatua. Ensin aukenivat puhekanavat, sitten rohkeentuivat teot. Vaikka se vei aikaa, olimme löytäneet yhteyden. Tämä ei ollut nopea prosessi, mutta erittäin palkitseva. Työni oli tuottanut tulosta. Tarkkaileva, arka lapsi oli tullut nähdyksi, löytänyt luottamuksen aikuiseen ja rohkeutensa ottaa oman tilan ryhmässä.

Kehoitan siis kaikkia Sinkkosen sanoin: 1) Katso lastasi 2) Katso lastasi 3) Katso lastasi. Katso ihailevin, hyväksyvin silmin. Sanattomasti kerrot samalla, että sinä ole minulle tärkeä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s