Matkani positiiviseen kasvatukseen

Positiivinen kasvatus rakentuu positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan pohjalle. Siinä painopisteinä ovat luonteenvahvuudet, lapsen toimijuus, myönteiset tunteet sekä elämän positiivisiin asioihin keskittyminen. Positiivisessa kasvatuksessa ei ole kyse puutteiden korjaamisesta vaan vahvuuden ravitsemisesta.

Kuvassa on vuosi 1996 ja olen 13-vuotias. Siitä asti olen tehnyt töitä lasten ja nuorten parissa. Kun aloitin tuolloin lasten hoitamisen, ei minulla ollut teoriaa tai pedagogiikkaa. Tein kasvatustyötä omana itsenäni, oman persoonani kautta. Tehtävänäni oli katsoa lasten perään, leikkiä heidän kanssaan, ruokkia ja hoivata. Ajat olivat muutamasta tunnista yli yön kestäviin keikkoihin. Tein paljon töitä ja minusta pidettiin. Olinhan positiivinen, iloinen ja tulin toimeen niin lasten kuin aikuisten kanssa.

Teatteri-opinnoissani tulin ensimmäisen kerran kasvotusten kasvatusmetodien kanssa. Opiskellessani draamakasvatusta aloin peilata omia tekemisiäni. Millä tavalla olin hoitanut lapsia? Millaisen jäljen olin jättänyt? Lapset ja nuoret ovat koko elämäni olleet lähellä sydäntäni ja tiedän, että tein töitä koko sydämelläni. Jokainen kohtaaminen lasten kanssa muokkasi minua siihen missä olen nyt. Jokainen yritys, epäonnistuminen ja onnistuminen kasvatti myös minua. Mutta mitä olin jättänyt lapsille? Muutaman perheen kanssa olin yhteyksissä vielä sen jälkeen kun hoitolapset olivat kasvaneet aikuisiksi. Näissä perheissä jälkeni oli ollut positiivinen niin lapsiin kuin vanhempiin. Tunsin olevani oikealla tiellä.

Vuosien varrella tein monenlaisia töitä lasten ja nuorten parissa. Tein sijaisuuksia kouluissa, olin liikkuva lähettiläs Nuorten Akatemialla, ohjasin nuorten teatteria, toimin kesäteologina leireillä, olin kerho- ja leiriohjaajana Lastenliitossa sekä lukuisissa muissa hommissa. Teologian opinnoissa eri pedagogiikat tulivat esiin lastenkirjallisuutta tutkiessani, tutustuin jopa 1800-luvun mustaan pedagogiikkaan. Kasvatus sekä lapsi- ja nuorisoryhmien ohjaaminen pyöri elämässäni monimuotoisesti.

Kasvatusmetodit alkoivat pyöriä vahvemmin taas oman lapseni synnyttyä. Onko ”perinteinen” uhkailu, kiristys, lahjonta hyvä tapa kasvattaa? Itse en tuntenut sitä omakseni. Kuitenkin moni vanhempi tuntui pyörittelevän näitä keinoja päivittäin. Lisäksi mielipiteitä löytyi laidasta laitaan aina imetyksestä teini-ikäisen kotiintuloaikoihin saakka. Rajoja vai vapaata kasvatusta? Perhepeti vai oma sänky alusta asti? Synnäriltä mieleeni jäi vain yksi lause kysymyksiini. Tärkeintä tämän ikäisen kanssa on vain se, että hoitaa perustarpeet. Ei kovin valaisevaa. Kasvatustyylejä löytyi yhtä paljon kuin kasvattajia. Olin samaa mieltä joidenkin kanssa, eri mieltä toisten kanssa ja useimmiten löysin itseni jostain näiden välissä. Lähtökohtani äitinä oli jossain rajoja ja rakkautta, lempeän jämäkällä otteella kehuja säästämättä – linjaus.

Pohdintani kääntyi uuteen suuntaa, kun (onnekseni!) muutama vuosi sitten tutustuin positiiviseen psykologiaan ja sitä kautta positiiviseen pedagogiikkaan. Olin löytänyt omalle toimintatavalle viitekehyksen. Optimistina ja positiivisena ihmisenä tämä tuntui omalta. Tätä halusin toteuttaa myös kotona omassa kasvatuksessa. Lisäksi se pohjautui tieteeseen ja tutkimuksiin, mikä vakuutti akateemisen puoleni. Kävin kursseilla, luin positiivisen psykologian ja pedagogiikan kirjallisuutta, tutustuin mm. Martin Seligmanin Optimistic Child oppaan oppeihin. Englanniksi löysin vaikka minkälaisia kasvatusoppaita teemalla: Raising optimistic child, What children nees to be happy, confident and successful jne. Suomeksi lähimmäksi hakemaani teemaa pääsi Ben Furmanin muksuoppi, jossa on myönteisen kasvatuksen ote ja keskittyminen taitoihin. Itse halusin kuitenkin pohjata enemmän vahvuuskasvatukseen. Kaikissa kasvatusmetodeissa oli jotain, mutta ei sitä kaikkea mitä halusin. Aloin siis kehitellä omaa positiivisen kasvatuksen metodia. Miten kotikasvatuksessa voi toteuttaa positiivisen psykologian ja pedagogiikan oppeja? Tähän halusin löytää vastauksen ja osittain olenkin jo löytänyt. Matka kuitenkin jatkuu ja uusia taitoja kerääntyy joka päivä.

Teen tällä hetkellä lapsi- ja perhetyötä Tapiolan seurakunnassa ja minulla on kymmeniä kohtaamisia päivittäin niin lasten kuin heidän vanhempiensa ja läheisten kanssa. Työssäni käytän positiivista pedagogiikkaa ja positiivista kasvatusta. Kolmessa lapsiryhmässä on käynnissä positiivisen pedagogiikan projekti. Jokaisen päivän kohdalla opin uutta ja kehitän osaamistani. Jokainen kohtaaminen, jokainen lapsi ja aikuinen on minulle tärkeä. Sillä kehitän positiivista kasvatusta itseni lisäksi myös jokaiselle vanhemmalle, joka sitä on halukas omassa kasvatuksessa toteuttamaan.

Tämän blogin tarkoituksena on jakaa niitä ajatuksia ja havaintoja, joita olen tehnyt ja teen joka päivä lapsista, vanhemmuudesta ja kasvattamisesta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s